Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tumma.

Blondi tuli taloon!  12

Tänään sitten kävin värjäämässä vielä KOLMANNEN kerran hiuksiani vaaleammaksi. Huh.

Mulla on kyllä ollut niin hyvät hoitoaineet ja hiustuottee,t että voin pelastaa hiukseni niiden putoamiselta täysin.

En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee enää blondi, eikä idea ollutkaan täysin minun. Uudistusta tarvittiin ja tietenkin olin siihen valmis. Vaihtelu virkistää. Tosin ei hiuksiani.

Käsittely oli rankka ja hiuksia värjättiin kaksi päivää, jotta tulos oli siedettävä. Tänään oli kolmas kerta, missä sitten hienosäädettiin lopputulosta ja kauniit tuli. En ole itse vielä ollenkaan sinut vaaleiden hiuksien kanssa, mutta pelkkiä kehuja on kyllä tullut.

Muistan viimeisiä hetkiäni blondina kun olin bb:ssä vuonna 2008 ja astelin taloon. Muistan sen vielä kuin eilisen päivän. Nykyään vaan olen sen Hennan kanssa kuin yö ja päivä. Hiustenväri nyt muuttui samaan suuntaan :)

Seurusteltuani hetken Antin kanssa vaihdoin tummaan ja tummana sitten tuli oltuakin pari vuotta. Nyt kun Antti on mennyttä ja sinkkuajat koittaneet, niin lähdetääs nyt sitten taas metsästämään blondina ;)

Mitä mieltä olette itse minun tyylinvaihdoksestani?

Minua neuvoi myös stailisti ja vanha "vähemmän päällä on enemmän" ja "kaikki mikä kiiltää" lookit on nyt mennyttä. Tilalle tuli naisellinen, tyylikäs ja kaunis look.

Minulla ei ollut kuvaa koneella vaan olen lähettänyt sen vanhasta puhelimesta facebookkiin ja ei pysty tallentaa joten tässä linkki:

http://www.facebook.com/profile.php?id=100000518743578