Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on up.

Kesän festarit  4

Nyt vahvistui, että minäkin menen tänä kesänä festareille vaikka toisin kuvittelin. Ainakin Summer Up-festareille tulee lähdettyä ja mitä olen kuullut, ne onkin yhdet vuoden parhaista. Myöskin vip-järjestelyt ovat siellä kuulemma aivana mahtavat.

Ennen oli tapana mennä juhannuksena aina RMJ-festareille, mutta nykyään en enää tiedä edes onko ne nyt Raumalla vai Porissa edes, eikä fiilis ole enää sama kuin vuosia sitten.

Juhannus on tänä vuonna vielä ihan auki ja muistan kuinka hanurista oli viettää viime juhannus Helsingissä. Typötyhjässä Helsingissä, jossa ei tapahdu silloin mitään missään.

On ollut ihanaa vaan viettää aikaa mun rakkaan koirani kanssa, ja se kasvaa ja oppii hurjaa vauhtia. Ihana viettää kesä yhdessä!

Muitakin ihania uusia projekteja suunnitteilla, mutta olen oppinut että ei nuolaista ennen kuin tipahtaa! Hiljaa hyvä tulee :)

Kesällä rakastan vaan rentoutua ja olla, mutta tänä vuonna olen päättänyt jäädä kesäksi töihin ettei mene ihan ranttaliksi ja minulla onkin vain muutaman päivän loma!

Painoa on tullut hurjasti lisää, enkä ole koskaan kokenut laihdutusta näin vaikeaksi kuin viime aikoina ja tekisi mieli vaan heittää hanskat tiskiin.
Luovuttaja en kuitenkaan ole ja olen taistellut ja hävinnyt ja taas jatkanut taistelua.


Pop up!

Ravintoloista sen on tehnyt muun muassa Hel Yes! Helsingissä ja Lontoossa. Chez Dominiquessa on ollut sellainen baari. Vinyl teki sen viime vuoden syys-lokakuussa, ja viimeisimpänä sen teki Bar Partybox viime perjantaina vanhoissa tiloissaan, nykyisessä Bar Kamikazeessa.

Pop up-ravintoloiden ja -baarien ideana on ilmestyä lyhyeksi aikaa johonkin mielenkiintoiseen paikkaan. Pop upit voivat olla myös jo kuopattujen paikkojen fiilistelyä, kuten Vinylin ja Partyboxin tapauksissa. Niin maailmalla kuin Suomessakin pop up-baareihin ja – ravintoloihin yhdistetään taide ja/tai design. Chez Dominiquen baarin ilmeen luonnissa mukana oli muun muassa Tiia Vanhatapio.

Hel Yes! keräsi syksyn London Design Festivaleilla huomiota, ja nyt tammikuussa ravintola avataan Kalasatamassa sijaitsevaan teollisuushalliin. Kuurnan ja Atelje Finnen ravintoloitsijat Antto Melasniemi ja Heikki Purhonen vastaavat ruoasta. Ravintola on pystyssä 22.1.-5.2. välisen ajan, mutta tarjolla on enää peruutuspaikkoja. Pop up ei siis ole vielä menettänyt suosiotaan.