Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on uusi.
Edellinen

Uuden Vuoden lupaukset!  12

Kannattaako niitä edes tehdä? Taitaa olla monille vaan valehtelua itselleen. Tottakai jotkut pitää lupauksensa. Siihen vain tarvitaan kova tahto ja sisua.

Mun mielestä lupaus, että ei tee lupauksiakin on vähän tyhmä.

Itse joka vuosi olen miettinyt jotain mitä voisin itsessäni parantaa. Ne ei ole ns. lupauksia koska en voi koskaan luvata, kun en tiedä pitävätkö ne sitten.

Sen sijaan päätöksiä voin tehdä. Oma luonteeni on sellainen, että joskus päätöksistä tulee lipsuttua tai tehtyä virheitä, mutta yritän aina palata päätökseeni.

Tänä vuonna päätin etten päästä kirosanoja suustani (ainakaan julkisella paikalla). On erittäin rumaa jos naiset kiroilee.

Hassua on se, että päätös kuulostaa siltä kun sen olisi tehnyt joku ylä-astelainen, mutta valitettavasti suustani pääsee liiankin usein ärräpäitä ihan vain vahingossa.

Tän päätöksen oon aika hyvin pitänyt.

Tipaton tammikuu. Hmm. Mä olen ihan tipattoman tammikuun puolesta ja mun mielestä se on hyvä tehokuukausi keskittyä uusiin juttuihin ja samalla lunastaa lupauksiaan. Yllättävän haasteellinen. Olen jo lukenut facebookista monia tipattoman kaatumis päivityksiä.

Tammikuu on alkanut mulla ihan kivasti ja kaikki tuntuu uudelta ja kivalta ja paljon pyörii uusia ajatuksia päässä. Ihanaa kun lumi on tullut maahan ja tuntuu kunnon talvelta. Olen keskittynyt alkoholittomuuteen ja kirjojen lukemiseen sekä uuteen harrastukseen. Neulomiseen :)

Mitkä olisi kivoja blogin aiheita tälle vuodelle?

Pitäiskö tähän blogiin keksiä joku teema vai kirjoittaa ihan ajan hengessä, vai kirjoitanko omista jutuista? Mitä olette mieltä?

Ihanaa uutta vuotta 2012 kaikille ja hurjasti tsemppiä!


Lisää viinaa ja tättärää  8

Syntynyt rellestää..No ei vaiskaan. Nyt on uusi vuosi ihan käsillä ja vajaan 3 tunnin päästä ammutaan raketit. Mun uusi vuosi on mulle nyt todella tärkeä ja entistäkin merkityksellisempi. Tänä uudenvuodenaattona ammun ehkä elämäni ensimmäisen kerran raketin taivaalle symbolina siitä, että kaikki vanha ja menneisyys saa suksia taivaalle ja räjähtää. Samalla alkaa, uusi ja parempi vuoteni mikä pitää sisällään kaiken mitä voin ikinä toivoa.

Olen odottanut vuodenvaihdetta kuin kuuta nousevaa. Viime vuosi mitä vietin oli vuosi joka junnasi täysin paikallaan. Olin vetäytynyt omaan kuoreeni enkä edennyt missään. Kaikki tuntui vaikealta ja hukutin murheeni juhlimalla taukoamatta.

Ennen luulin, että eräs ihminen on elämäni mies, Mutta tajusin että asia on täysin päinvastoin. Minua on käytetty törkeästi hyväksi omien etujen tavoitteluun ja kun et tanssi pillin mukaan olet täysin arvoton.
Nyt kohta klo 00.00 avaan shampanjapullon ja itken ilosta kuinka elämä on täynnä uusia mahdollisuuksia ja upeita asioita. Rakastan ystäviäni ja ne ovat minulle entistä tärkeämpiä päivä päivältä. Kiitos ihanasta joulusta ja nyt uudesta vuodesta mun ihanalle mr x:lle :)

Kiitos teille Cityläisille. että ootte jaksanut seurata mun blogia. Aika usein ollaan tuolla top-listalla oltu luetuimmissa ja kiva, että mun jutut herättää teissä keskustelua puolesta ja vastaan. Ihanaa, onnellista ja mahtavaa uutta vuotta teille kaikille rakkaat :) <3


Joulun rauhaa  6

Joulu on sellaista aikaa, kun voi unohtaa kaikki murheet. Ja pitääkin.
Ei keskitytä huonoihin asioihin vaan vain hyviin. Ja meitä kaikkia yhdistää iloinen asia. Ainakin niitä ketkä siihen uskoo.

Sitten tuleekin jo uusi vuosi ja silloin on aika siirtää menneet taakse ja keskittyä tulevaan.

Niin minäkin aion tehdä. En hukkaa enää ajatustakaan menneeseen tai siihen mitä tapahtui tai ei tapahtunut. En jaksa todistella tekojani enää päivääkään, ja pääasia että läheiseni tietävät miten asiat on ja ovat nähneet asiat läheltä ja tunteneet minut vuosia. Ja blogeissa kirjoittelu ei paranna vakavien asioiden laitaa.

Tämän joulun vietän parhaiden ystävieni kanssa ja syömme perinteisen jouluruoan sekä juomme glögiä hyvässä seurassa. Joulumieli sydämessä.

Lattia on täynnä lahjoja kuin iso vuori, vaikka kenenkään ei pitänyt ostaa paljon mitään toisillensa. Ollaan oltu kilttejä ;)

Ihanaa, nautinnollista ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille ja mahtavaa ja onnellista uutta vuotta kaikille! <3


Tavoite nimeltä 2012  10

Nää ei ole uudenvuodenlupauksia. Nää on ihan puhtaasti sitä, että aion suunnitella mitä tosissaan seuraavan vuoden aikana hauaisin saavuttaa.

Uudenvuoden lupaukset on yleensä sellaisia et ne aina luvataan ja ne ei ikinä pidä. Jos 2 promillen humalassa haluaa jotain luvata niin onhan se ihan ymmärrettävää ettei ne aina pidä.

Tavoitteita on kuitenkin aina hyvä asettaa ja niitä pitääkin olla. Mitä kaikkea haluaisi kuluvan vuoden aikana saavuttaa ja mihin tähdätä. Mä en ainakaan halua junnata paikallani ja samassa tilanteessa kun aina voi pyrkiä parempaan.

Tässä mun alustava lista:

1. säännöllinen kuntoilu
2.terveellinen ruokailu
3. haluttu kunto
4. opiskelutavoitteiden saavuttaminen
5.taloudellisen tilanteen parantaminen
6.velkojen maksu
7. venäjän kielen oppiminen
8. uusi harrastus, pianon soitto, tanssi tai laulaminen (tai kaikki nämä)
9. eri maiden näkeminen ( väh. 4 matkaa vuoden aikana)
10. parantaminen kaiken suhteen :)

Onko mun lista ihan typerä. Aika itsestäänselviä juttuja kyllä moni?

Ja lista kyl kasvaa ainakin puolella. Kaikkea sitä haluis.. Ja kaikkeen pystysi, mutta mihin riittää rahkeet ja voimat ja ennenkaikkea itsekuri!


UU theory

Oletteko kuulleet UU-bileistä? Flow’n aikaan järjestettiin myös UU-risteily. Mikä UU?

Itse kävin UU:n järjestämillä etkoilla Espan pop up-liikkeessä elokuun alussa. Liikkeessä on myynnissä mm. t-paitoja, ja tila toimii myös loungena. Oli hupaisaa olla pippaloissa, joissa osa ihmisistä ei edes tiennyt minkä tahon kanssa he juhlivat (tai kenen tarjoamia herkullisia drinkkejä vetivät). Itsellänikin oli silloin vain mielikuva, joka osoittautui yllättävän epämääräiseksi kysyttäessä.

Kuluneella viikolla sain sitten varmistuksen asiaan. Kolmannen (tai toisen) käden tietona kerrottakoon, että UU liittyy täysin uuteen Kluuvin kauppakeskukseen ja sen konseptiin. Vau. Bileitä ja tapahtumia ympäri vuoden, pop up-kauppa Espalla.. Ja nämä kaikki Uuteen Kluuviin liittyen.
Uudistettu kauppakeskus avataan lokakuun puolivälissä, mutta tätä sissimarkkinointia on siis tehty jo ainakin vuoden päivät.

Entä sitten itse UU? Nimi on kuulemma napsaistu vain Kluuvista. Helppoa.

Tuolta voi käydä yyteröimässä lisää:
http://www.uutheory.fi/theory
http://www.kluuvi.fi/fi/

Loppuun kuvitukseksi vielä kaksi vaihtoehtoista sunnuntain vietto tapaa. Kumpi osui kohdallesi?

Sunnuntai - ilman darraa.
Sunnuntai - ilman darraa.
Sunnuntai - darran kanssa.
Sunnuntai - darran kanssa.

Vanhakin se nuortuu  1

Olen viime päivät voivotellut mielessäni kaupungin yökerhotilannetta. Kaikenlaisia kissanristiäisiä on alkukevääseen mahtunut, mutta hetkeen ei ole tullut yhtään uutta yökerhoa. Noh, nyt huutoon on vastattu.

Tat-ta-daa! SK. Velvet. K-18. Okei, ehkä huutoon ei ihan täysin vastattu… Mutta Velvet lupaa (naamakirjan mukaan) olla kaupungin tyylikkäin K-18 mesta, ja hyvä niin.

Muistin virkistyksesi mainittakoon, että Velvetin K-24-avajaisia vietettiin kuluvan vuoden tammikuun 14. päivä. Voi kun olisin yökerho: näköjään vain ne nuortuvat.

Velvet K-24 mestana.
Velvet K-24 mestana.

Kuva "vanhasta" Velvetistä.


Jee mä oon stadilainen!  41

No nyt on vihdoin asunto helsingistä. Ja ihan yksin mun...Tää on mahtavaa. Mä oon pienestä asti haaveillut, että saisin asua keskustassa lähellä kaikkea ja elää ns. "suurkaupungin" elämää. Unelmahan olisi tietysti elää jossain New Yorkissa, mutta jos nyt aloitetaan tästä helsingin keskustasta. Sain upean asunnon suoraan helsingin ytimestä ja mulla on kaikki kivenheiton päässä. Olen niin iloinen. Erityisen mukava etu tässä sijainnissa on se että ei tarvitse enää itkeä pitkiä taksijonoja ravintolailtojen päätyttyä vaan voi kipitellä suoraan kotiin kun muut jonottelevat ja pääsevät tuntikausien jälkeen kotiin. Jos haluaa syömään, ei tarvitse vaihtaa edes katua. Jos haluaa drinkille, ei tarvitse vaihtaa katua. Ja jos haluaa kauppaan niin niitä löytyy jopa 4 ihan kaikki lähellä toisiaan. K-kaupat ja s-ryhmän kaupat. Minulle julkisuudenhenkilönä hauskaa on myös se että ihan naapurista löytyy nelosen, radio rockin, seiskan ja bigbrotherin toimitukset.

Hiukan vielä mietityttää minkälaisia naapureita mulla sattuu olemaan ja tuleeko helposti satikutia jos kuuntelen täällä viikonloppuisin kavereiden kanssa vähän musiikkia tai kun ystävät pomppii tupakalla rapun edessä. Kireä meininki ei oo yhtään mun juttu ja ei ole kiva olla naapureiden suhteen kokoajan varpaisillaan.

Vuokrasta ja sisustuksesta kuulette myöhemmin lisää, sillä koti on juuri esitelty medialle ja luvassa on siis kotiesittely. Nyt pitää sitten pitää kynsin hampain kiinni tästä asunnosta nimittäin johan sitä saalistettiinkin puolisen vuotta vähintään..

Ainiin täytynee vielä muuten mainita että löysin ehkä stadin parhaan pizzerian, nimittäin hetki sitten söin parhaan pizzan minkä olen ikinä tilannut. Vieressä on italialainen ravintola ja pizzoissa ei kyllä täytteitä säästellä. En tosin ole vielä testannut parhaaksi valittua Dennis pizzeriaa, joka sekin on ihan naapurissa.

Nyt makoisia unia ja palataanpa astioille jo heti keskiviikkona. Silloin taas uutta blogia pukkaa. Aiheista voi laittaa toivomuksia kommenttiosioon.

Love

Henna


Lisää viinaa - silmät liikkuu  9

Tämä tuntuu olevan monen meidän motto etenkin uutena vuotena.Uutena vuotena vedetään pää täyteen ja oksenneetaan sitten kuluneen vuoden paska ulos loppuillasta, eikö näin?

Ei ihan kuitenkaan näin minun kohdallani vaikka kömmähdyksiä on sattunut. Mutta eikö uuden vuoden juhla ole sitä, että jokainen omalla tavallaan päästää haikeat ja hyvät muistot menneestä vuodesta ammuttuna taivaalle ja valmistautuvat uusiin koitoksiin. Monelle se tapa on tämä "oksennusmetodi" , ja "en muista mitään eilisestä tyyli".

Tänä vuonna haaveissa olisi kuitenkin, ei mikään viinan huuruinen Uv vaan päästään sisältäni monia asia haihtumaan ilmaan ja luon helpotusta tulevia, rankkojakin koitoksia varten. Uuden vuoden bileet pitää olla täynnä loistoa, toivoa uudesta ja paremmasta, onnesta!

Minä vietän uvni helsingissä ja skumpan kanssa, juhlin rakkaan kämppikseni kanssa joka on osoittautunut todella kultaiseksi, ja pistäydymme erään bbläisen järjestämissä juhlissa. Baariin ei ole kiire mutta aamubileet kyllä kutsuu houkuttelevasti.

Minun uuden vuoden lupaukseni on saada kaunis naisellinen, sikspäkillä(LUE:naisen sixpäk) varustettu pyykkilautavatsa, sillä himoan käyttää napapaitoja.

Sellainen kesäksi olisi mahtijuttu.

Toinen lupaus on yrittää enemmän kaiken suhteen. Ei saa luovuttaa ja aktiivisuutta pitää lisätä.

Näistä on hyvä aloittaa ja toivottelen oikein hyvää ja ihanaa uutta vuotta teille kaikille ja kiitos blogini seuraamisesta :)


Piiri pieni pyörii  3

Aloitin bloggaajan urani viime vuoden lokakuussa vihjaamalla uudesta yökerhosta. Yökerho oli Fabrik. Eilen vietettiin Fabrikin viimeistä iltaa. Lyhyestä virsi kaunis, näemmä.

Syitä lopettamiseen en tiedä. Käsittääkseni kohderyhmä oli löytänyt paikan jokseenkin hyvin, ja viikonloppuisin Pohjoisen Rautatienkadun varressa juhlia riitti. Oli miten oli, nyt kysymykseksi jää, mitä Fabrikin tilalle tulee?

Kolmannen käden tietona olen kuullut, että Tiger alkaa palvella Fabrikin asiakkaita uusin alennetuin ikärajoin. Jos Pohjoisen Rautatienkadun tila jää SK:lle, paikalle siis tuskin tulee uutta hienoon menoon tarkoitettua klubia.

Mitä tilalle voisi siis tulla? SK:n yökerhotarjonta Helsingissä on jo hyvin kattava. Tarkastellaanpa.

Burleski on vanhemmille hienoon menoon, Apollo samalle kohderyhmälle rennompaan. Butterfly on nuoremmille suunnattu rento mesta, ja Tiger näyttää nousevan nuorten Burleskiksi. Huuma on uusi Onnela, ja sen vieressä oleva Hurmio on vanhempien Armas. Simonkadun Herkku taasen on nuorempien Armas.

Oma villi veikkaukseni on, että jos paikka pysyy SK:lla, tilalle tulee jotain vähin äänin kuopatun PartyBoxin kaltaista (PB raivattiin pois Hurmion tilalta). Railakkaalle afterski-menolle (ilman skiitä) lienee aina tilausta. Vielä laskettelukauden loputtuakin.


Chicks in the City  4

Fabrikin host-kokoonpano muuttuu. Alkuperäisestä possesta on lähtenyt vaaleaverikkö (se lyhyempi niistä kahdesta) Jenna. Uusi tulokas julkistetaan tämän kuun aikana, ja villeimpien huhujen mukaan neidit saavat miesvahvistuksen joukkoonsa..

Mainittakoon, että Fabrik toi ensimmäisten joukossa näkyvät vakiohostit kotoisiin yökerhoihimme. Tällä haavaa emännöityjä paikkoja ovat Fabrikin lisäksi ainakin Jenny Woo ja Burleski.

Tytöillä on omat sivut osoitteessa:

http://www.inthecity.fi/

Fabrikin vanha kokoonpano: Rosa, Noona, Jenna, Oona ja Riina.
Fabrikin vanha kokoonpano: Rosa, Noona, Jenna, Oona ja Riina.
Edellinen