istun koneella….kuuntelen Jippua, olotila on kuin nimimerkkini…haaveilen ja ikävöin…
mietin kuinka minusta voisi tulla rohkea, tai uskaltaisinko ottaa isoja askeleita tulevaisuudessa-ajattelenko tarpeeksi mitä niistä voi seurata..sitten taas jos otan riskin, ja vaikeutan elämääni siten ehkä-voinko tulla onnellisemmaksi?!!
mutta mitäs jos tärkein ihminen ja tuki oisi siten lähempänä…ja paras ystäväkin…
en nyt ajattele pelkästään itseäni, siksi muuttaminen onkin vaikeampaa-toisaalta taas mitä mulla on täällä sellaista mitä ei olisi myös muualla, koska kaikkein tärkein (poikani) tulee kuitenkin mukana…tietenkin välimatka isään kasvaa, mutta onhan yleiset kulkuvälineet keksitty ja hyvät kulkuyhteydet 🙂