Oli hyvä päästä pois kotoa. Kotona on kyllä kivakin olla, mutta nykyään tunnen olevani enemmän elossa kun pääsen liikkumaan. Kai se jo kertoo jotain, että matkalaukkua tänään pakatessa oli se jo valmiiksi puolillaan. Silloin on varsin nopea lähteä.
Mä olen ollut kolme vuotta paikoillani, rakentanut kotia ja elämää yhteen paikkaan ja yhteen ihmiseen. Puoli vuotta sitten lähdin liikkeelle ja liikkeellä on nyt hyvä olla. Liikkeeseen minut sai se, että uskalsin ensimmäistä kertaa kysyä itseltäni, onko tämä sitä elämää jota haluan itse oikeasti elää. Vastaus oli ollut olemassa jo pitkään. Nyt sen uskalsin tuoda itselleni tietoisuuteen.
Tuona pysähtymisen aikana, minä muutuin. Enkä enää lopulta ollut tietoinen siitä, kuka edes olin. Se mitä joskus tiesin itseni olevan, ei ollut se ihminen joka katsoi vastaan peilistä. Silloin tiesin olevan aika repiä itsensä irti kahleistaan. Juosta niin lujaa, että jäljelle jäisi vain se mikä oli minä. Kaikki muu sai tippua vauhdista.
On ollut hienoa huomata, kuinka itse osaakin hengittää. Kuinka on tullut tietoiseksi itsestään ja omasta arvostaan. Voi rallatella mennessään Klamydian sanoin: ”se oon minä minä minä, minä minä minä, minä eikä kukaan muu”.
On pakko myöntää viimeisen puolen vuoden olleen elämäni raskainta aikaa. Samalla se kliseen omaisesti on ollut myös elämäni antoisinta aikaa. On ollut pakko tutkistella itseään, eikä se ole ollut joka päivä kaikkein kauneinta katsottavaa. Rumaa ja likaista pikemminkin. Silti se on myös antanut paljon. Olen voinut kokea olevani vapaa. Vapaa ulkoisista suorituspaineista, vapaa kokemaan asioita ja vapaa ajattelemaan niistä mitä on tahtonut. Kukaan toinen ei ole voinut sanoa minulle, miten minun elämäni pitäisi elää.
Nyt olen liikkeellä, kuljen kohti tuntematonta, jotain mitä minä voin olla. Kohti omaa henkilökohtaista potentiaani, täyttä ihmisyyttäni. Sitä ainutlaatuisuutta, minkä vain minä voin saavuttaa.
Olen liikkeellä tänään myös konkreettisesti. Huomenna alkaa taas työ ja sen myötä olen liikkeellä kolmen viikon ajan. En edes tiedä kuinka monta merimailia tuona aikana kuljen. Monta kuitenkin. Silti suurimman matkan voin taittaa sisimmässäni. Lähelle on pitkä matka, mutta onneksi olen jo matkalla sinne. Ja kestääpä se matka kuinka kauan tahansa, toivon etten missään kohtaa enää pysähdy lopullisesti.
Satamassa laivaa odottamassa, Kartsu