Luopumisesta

Mopsitkaan eivät ole ikuisia.
Nuoremmalla oli vähän heikko tuuri kaikessa. ½ vuotiaana Oskari alkoi ontumaan toista takajalkaa ja röntgenkuvassa selvisi syy. Leg perghes - varhainen kehityshäiriö toisen reisiluun päässä. Jostain syystä verenkierto oli heikentynyt ja silmin oli selvästi nähtävissä mistä ontuminen johtui. Lääkkeeksi oli tarjolla reisiluun pään katkaisu, jossa toinen lonkkanivel poistetaan ja jalka jää lihaksen varaan. Vaihtoehtona olisi lopetus tai jos mitään ei tehdä, reisiluun katkeaminen ja kuolio. Oskari leikattiin ja ilta valvottiin nukutusmömmöjen haihtumista, kun Oskari jodlasi. Aamulla Oskari oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! Ja voitti monet juoksukisat Akin kanssa.

No, tuli vappu ja Oskari tökkäsi silmänsä ruohikossa johonkin. Silmään tuli nuppineulan pään kokoinen pieni haava, joka tulehtui muutamassa tunnissa ja bakteerimassa alkoi syömään sarveiskalvoon laajenevaa reikää. Vappuna mistään ei saanut koiriin erikoistuneen eläinlääkärin apua ja niinpä pätevä yleiseläinlääkäri ompeli vilkkuluomen kiinni pitämään silmää kassa antibioottien voimalla kunnes tulisi arki ja pääsisimme spesialistin luokse.
En ollut koskaan pitänyt vapusta, enkä tule koskaan pitämään. Voin sanoa, että kyseinen vappu oli elämäni pisin.
Koitti arki ja silmä saatiin pelastettua, mutta sarveiskalvo pigmentoitui arpikudoksesta. Itse asiassa Oskarin molemmat silmät pigmentoituivat parin vuoden ikään mennessä niin, ettei Oskari nähnyt juuri mitään. Oskari, minä tai vieraat eivät tätä huomanneet muusta kuin että Oskari katsoi kiusallisesti ohi puhuteltaessa. Muutoin meni täydestä kaikkiin paria seinään kävelyä lukuun ottamatta. No, kuono oli lytyssä valmiiksi ja taluttajan vikahan se oli.

Kerran keväällä olin harjaamassa mopsejani ulkona ja juttelin Oskarille samalla kun harjasin Akia. Oskari oli vapaana vierelläni ja hetken päästä Oskaria ei näy missään. Vein Akin sisälle, ettei minulla ole kohta hukassa kahta koiraa ja lähdin etsimään Oskaria. Kävelin tuttua reittiä ja kohta Oskari tuli puolivälissä vastaan. Oskari oli lähtenyt lenkille ja luulen, ettei ollut edes huomannut tehneensä lenkkiä yksin.

8 vuotiaana, äkillisen ja krooniseksi muuttuneen ihosairauden jälkeen Oskari alkoi laihtua nopeasti ja oli väsynyt. Viimein lähtö alkoi olla lähellä ja vein Oskarin eläinlääkärille ruokatunnilla, perjantaina lokakuussa 2002. Päätimme, että olisi Oskarille parempi muuttaa Taivaan Isän luokse. Paikka oli kova, mutta niin oli parempi.

Menin vielä töihin loppupäiväksi ja kun tulin kotiin arveltiin siellä mitä oli tapahtunut. Lasten kanssa aiottu kauppareissu Myyrmanniin katsomaan pelleä, yms. sai jäädä. Pari tuntia myöhemmin tuli ensimmäiset uutiset Myyrmannin pommiräjähdyksestä. Siinä oli Taivaan Isän varjelus mukana - ja Oskarin. Pahimmassa tapauksessa olisimme olleet muutaman metrin päässä Petri Gerdistä, koko perhe, kuten naapuruston maahanmuuttaja perheen kaksoistyttäret, isä, äiti ja poika. Toinen kaksosista kuoli heti, loput haavoittuivat pahasti. Parivuotiaan pojan pelasti takaraivolla ollut isän käsi, jonka haulit murskasivat. Ironista "tuurissa" oli se, että he olivat tulleet turvapaikan hakijoina Irakista ja sitten sattui jotain näin epätodennäköistä. Muistan vieläkin kaksosten leikit ja naurun naapurustossa.

Tapaus vaikutti minuun syvästi, asuimmehan näköetäisyydellä Myyrmannista. Veikkaa sen sijaan arvelutti miten se Oskari meni sinne taivaaseen ja kun asuimme talon ylimmässä kerroksessa, niin miksi se Oskari on siellä meidän katolla?