Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on huumori.

Elämä on vaikeaa  3

Elämä on vaikeaa.

Moni lukija yhtyy yllä olevaan ja hymistelee mielessään, että juu kaikki asuntolainat, parisuhteet, työt ja työttömyydet, kyllä se elämä on vaikeaa. Mutta en minä sitä tarkoita. Tarkoitan oikeasta vaikeaa elämää, sitä kun kaikki arkipäiväiset asiatkin ovat vaikeita.

Otetaan helppo esimerkki. Olet menossa tapaamaan ystävääsi ja olette sopineet näkevänne jonkun kadun risteyksessä. Katu on pitkä ja 300 metriä etukäteen huomaat tarkoilla silmilläsi ystäväsi jo odottavan. Mitä teet? Miten niin mitä teet? Siten niin, että mitä teet? Miten pystyt enää kävelemään tuon 300 metriä ilman että jokainen askel on tuskaisampaa kuin lasimurskasta tehdyt alushousut. Milloin on sopivaa osoittaa huomanneen kaverinsa ja milloin hän huomaa sinut. Vilkutanko?

Vilkuttaminen sopii parhaiten maalta kaupunkiin muuttaneille, sukulaisille ja muille hulluille. Vilkutus aloitetaan heti kun kaveri vilahtaa näkökentässä huolimatta etäisyydestä ja ihmismassoista välissä. Mikä ”parasta”, vilkutustekniikassa on hyvinkin tärkeää yrittää pitää näköyhteys kokoajan ystäväänsä, joten yhtäkkiä hypitään vastaantulijoiden olkapäillä ja vilkutetaan kuin hullu. Jos tämä ei riitä, mukaan voi ottaa äänen. ”LIISA! LIISA! VUHUU! LIISAAA!”. 300 metrin matka ihmisvilinässä hullusti vilkuttaen ja huutaen saa aikaan sen, että vastapuoli ei enää tunnista sinua, joka lisää huitomisen ja huutamisen määrää. LIISA! TÄÄLLÄ! Sitten kun pääset ystäväsi luo, mitä sanot. Moi? Toinen kuvittelee, että perässäsi oli vähintään lauma verenhimoisia näätiä tai edellisestä näkökerrastanne on 20 vuotta.

Hillitympi tapa on kävellä eteenpäin kunnes kaveri huomaa sinut, sitten hymyillä hieman ja tulla kohti. Mutta mihin helvettiin ne silmät sillä aikaa pitäisi tunkea? Mitä niillä katsotaan? On vähintään epäilyttävää tuijottaa 300 metriä kaveria silmiin mutta yhtä epäilyttävää yhtäkkiä tuijotella muualle. Lisäksi ”pieni hymy” muuttuu yleensä mielipuoliseksi virneeksi ja pieniksi naurunpyrskähdyksiksi. Henkilö näyttää kuin mielisairaalasta karanneelta potilaalta, jolle on kerrottu huono vitsi. Hän tulee kohti kuin kiskoilla hymisten, hymyillen ja turskuen ja mitä lähemmäksi hän pääsee, sitä voimakkaammaksi nämä pakkoliikkeet voimistuvat.

On myös kolmaskin mahdollisuus, jossa leikitään, ettei kaveria olla muka vielä havaittu. Tässä tekniikassa heti ensimmäisestä huomiosta lähtien pyritään katsomaan kaikkialle muualle kuin kaveriin. Kengännauhat, liikkeiden ikkunat, taivaalla paskova lokki ja mikä tahansa roska tai käpy riittää muka hyvinkin viemään huomiosi. Kun matkaa on enää vähän, voit yhtäkkiä nostaa katseesi, esittää yllättynyttä ja jo reteästi tokaista ”Moi!”. Tämä olisi tekniikoista paras, ellei olisi niin läpinäkyvä. Valitettavasti kyseinen tekniikka on etenkin ihmisten ilmoilla vaarallinen. Ratikkakuski saa napata illalla muutaman huikan lisää ”lääkettä” kun hullu mies puskee katua tuijottaen eteen.

Arvatkaa mikä muu on vaikeaa? Se on bussissa istuminen kuoppaisella tiellä. Usealla meistä on vähän ylimääräistä nahkaa tai ihraa leuan alla tai käsivarsissa tai jossain muussa kohden, joka roikkuu paljaana ulkona. Kun bussi tärisee, alkaa ihrakin täristä ja henkilö näyttää pullataikinalta joka on laitettu maalinsekoittimeen. ”Höpsis, ei kukaan huomaa jos läskit vähän tärisee”. MINÄ HUOMAAN! Ja kun minä huomaan, miksei muutkin huomaisi.

Jotta kaulaläskit eivät tärisisi, on tärkeää pingottaa naama niin kireäksi kun voi. Tämä vaatii kaulajänteiden jännittämistä sekä suun aukaisemista. Vastapäätä istuva ihminen, joka hetkeä sitten on kikatellut toisen tärisevälle kaulaläskille ja muutaman sekunnin katsonut ikkunasta ulos kakkivia lokkeja, saa sydärin kun katseen takaisin kääntäessä vastapuolella on hirvittävä virne naamalla, naama pingottunut äärimmilleen ja tärisevän läskin sijaan hikipisarat tärisevät otsalla. Käykö se hullu päälle? Ei se käy, hän vain minimoi kaulatärinää.

Vaikeat asiat osaavat olla myös usein noloja. Kenenpä mielestä vessassa käyminen ei olisi vaikeaa? Montako kertaa penistä pitää ravistaa? Saako baarien yhteiskusilaareissa puhua small talkia? Se on ilmoja pidellyt ja kappas, siinä on miehellä rehellinen kusi, annas kun kättelen! Pitääkö yleisissä vessoissa käyttää vessaharjaa? Mitä viereisessä kopissa oleva ihminen ajattelee, jos joku vetää vessan kahdesti. Mitä helvettiä se on mennyt syömään! Liekö saa alas pöntöstä ollenkaan. Pitääkö nostaa jalat ylös, jos pönttö alkaa tulvia. Sosiaalisempi veijari voisi koputtaa kopin ovea ja huutaa, että pilko se pirulainen kahtia, niin se menee alas. Mutta kun ei siitä ole kysymys, tässä siistinä ihmisenä vain nuohoan pönttöä jäljiltäni. Kyllä se meni alas ihan yhdellä kertaa, vaikka tarrasikin tosi kovasti kiinni reunoista.

Kun jo alapäästä puhutaan, päästäänkin sitten seksiin. Kaikki on vaikeaa jo heti ensisanoista lähtien. Miten kukaan voi vastata mitään järkevää kysymykseen ”Antaisitko minulle hyvää seksiä?”. Joo. En. Riippuu hyvän määrittelystä. Satutko muuten tykkäämään rinnalle ulostamisesta? Ai, se siis määritellään hyvän ulkopuolelle. Ajatelkaa miten jumalattomat paineet, jos kysymykseen erehtyy vastaamaan positiivisesti. Mitä jos seksi ei olekaan hyvää. Sähän lupasit jo! Nainen varmasti kertoo asiasta eteenpäin ja seuraavan kerran kun yrität hakea pankista lainaa, nuttura tiukalla oleva Irmeli tykkää sitä, että et sinä ole lupauksiasi ennenkään pitänyt joten noinkohan tulee lainat maksettua takaisin. Ei se ”En” vastauskaan sen parempi ole. Silloin tosin ei tarvitse hirveästi stressata seksin onnistumisesta, kun ihan yksin saa harrastella. Hyvän määrittelystä jauhaminen taas tarkoittaa sitä, ettet ole oikeasti koskaan edes saanutkaan seksiä tai vaihtoehtoisesti yrität kovasti pelata itsesi tilanteesta ulos. Tämä on hyvin yleistä silloin kun tulet baari-illan jälkeen tolkkuihisi, huomaat kellon olevan aamuyön, pyllysi löytyy sohvalta ja sylistä vähemmän viehättävä nais- tai mieshenkilö, joka tunkee jäykistynyttä kieltäsi suuhusi. Sanaton viestintä onneksi toimii, vastapuolen hiuksiin oksentamalla ei tarvitse vastata eikä muutenkaan määritellä mitään.

On tosi vaikeaa löytää itselleen sopivia vaatteita, etenkin farkkuja. Miehillä ei vaatesuunnittelijoiden mielestä ole pyllyä jota korostaa tai jos ostat farkut, jotka hyväilevät pyllyä, niin sitten etumus kärsii lievästä ahtaudesta. Lievällä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että ”kummassa lahkeessa?” kysymykseen voi vastata, että kivekset vasemmassa ja loput oikeassa ja verta taitaa valua siitä ihan keskeltä. Valmiiksi kulutettujen farkkujen myynti on myös sellainen markkinavoimien nerokkuus, ettei parempaa. Ei kukaan ole enää niin juntti, että ostaisi kuluttamattomat, mutta jotenkin on ristiriitainen olo kun valmiiksi puhkikuluneet farkut kuluvat puhki jostain eri paikasta. Onko nämä nyt pilalla vai vielä paremmat? Se on helvetin vaikeaa päättää. Pitääkö minun mennä kauppaan ja ostaa uudet ehjät valmiiksi reikäiset farkut? Kaiken vaikeuden keskellä pelihousujensa repiminen ei ainakaan housujen kuntoa paranna.

Jos joku on vaikeaa, se on käytävällä ihmisten ohittaminen. Hikipisarat lentävät välittömästi kattoon kun tajuat käveleväsi kapealla käytävällä samalla puolen kuin vastaantuleva ihminen. Pitäisi väistää, mutta kun se vastapuoli väistää myös. Sitten väistetään uudestaan. Lopulta kaksi ihmistä tanssii keskellä käytävää kuin mielipuolet vammaiset söpöttäen ympäriinsä Sori, Anteeksi, Tästä mä luikahdan, Oho, No mikä tässä turinaa. Jos joskus haluaisin estää varasta pääsemästä karkuun käytävällä, laittaisin kaksi ihmistä kävelemään vastakkain käytävän etu- ja loppupäässä. Sen jälkeen siitä ei pääsisi kukaan ohi ihmisten nylkyttäessä tosiaan keskellä käytävää. Oota mä meen vasemmalle jos sä meet oikealle eikun sun oikealle eikun Teksasin oikealle eli vasemmalle.

Vaikeuden multihuipennus: syöminen valkoinen paita päällä. Enkä puhu nyt mistään kiikkeristä oliiveista tai muista pyöryläruoista, vaan helposta ruoasta jota voi haarukalla lävistää. Kun haarukallinen lohta ja muusia lähestyy suutasi, jostain helvetistä yhtäkkiä tulee ilmavire, kidutetun kalan irrallinen palanen tekee viimeisen kostoretkensä ja julmasti kirkuen (kirkuminen tulee valkopaidallisen suusta, toim.huom.) hyökkää rinnuksille. Kun asian tajuaa ja yrittää äkkiä paperilla pyyhkiä tahraa, kaatuu maitolasi syliin ja paidalla oleva tahrakin vain leviää ja leviää eikä mikään uuden paidan ostamista vähempi sitä enää koskaan saa paidasta irti, vaikka kotivaatteista mikä tahansa piki tai piellä kuorrutettu paskapökäle irtoaa valkoisesta paidasta ongelmitta. Ongelmia voi yrittää minimoida istumalla tuolinnurkalla ja heti kun tuntee, että ruoka hyppää haarukasta, hyppää itsekin sivuun väistäen likaiset kimpaleet. Hullusti kiljuen pöydästä loikkiva henkilö tosin saa hyvin nopeasti seurakseen valkotakkiset sedät. Millään lautasliinoilla tai muilla on turha huijata. Reisien päälle on turha liinoja viritellä, eivät ne paitaa pelasta ja paidan kaulukseen viritetty lappu taas sisältää sellaisen yllätyksen, että se liina itsessään on jo aina likainen. Mikään ei ole niin kivaa kuin kerrankin onnistuneen syönnin jälkeen tajuta, että kaulaan tungettu lautasliina on jostain syystä jo valmiiksi tahmainen ja taas on paidassa tahra. Tässä vaiheessa tekisi mieli jo kaataa maitolasi vapaaehtoisesti housuihin, kiljua ja rynnätä läskit täristen bussiin. Antaa olla, kun kaikki on aina niin helvetin vaikeaa, ettei mikään voi onnistua.


Oviongelma  4

En ymmärrä miten elämä voi olla aina niin vaikeaa ja kaikki pikkuasiat, jotka ovat muille itsestäänselvyyksiä, ovat mulle ikuisen hankaluuden lähde. Tällä kertaa ovet. Meillä on työpaikalla rappuset yläkertaan ja heti rappusten yläpaassa on raskas ovi. Ovi on heti ylimmän portaan kohdalla, eikä ennen ovea ole mitään tasannetta. Kuulostaako pahalta? No ei varmasti, jos et ole minä.

Olin matkalla yläkertaan hakemaan toimistotarvikkeita rallatellen päässäni ja naureskellen tyhmille jutuille, kun yhtäkkiä kuulin hissin oven avautuvan puoli kerrosta takanani ja kun käännähdin, näin erään naisen tulevan pois hissistä. En tuntenut naista, mutta toisaalta firmassamme on kyllä aika paljon työntekijöitä, enkä minä kaikkia naamalta muista. Ehkä hän oli jostain toisesta yrityksestä, samassa rakennuksessa kun on kuitenkin useita. Jatkoin kävelyä henki keuhkoissa vinkuen rappusia ylöspäin ja tämä naishenkilö jäi hieman minusta jälkeeni. Kun matkaa ovelle oli enää yksi kerros, minuun iski yhtäkkiä ihan hirveä paniikki. Voi helvetin perkele! Oviongelma!

On nimittäin ihan uskomattoman tuskaista yrittää välillä päättää, pitääkö ovea auki takana tulevalle henkilölle vai ei. Oven pitäminen auki seuraavalle on kohteliasta ja oven iskeminen kiinni etenkin naaman vierestä on tosi epäkohteliasta. Ei minua sinänsä kohteliaisuus kiinnostaisi, mutta epäkohteliaisuudesta tulee aina jotenkin syyllinen ja kamala olo ja tulee mieleen, että mitähän he minusta ajattelivat. Asiaa panikoidessa kävelyvauhtini ehkä hieman hidastui, koska nainen oli taas saavuttanut minua. Tunsin miten aloin hikoilla kainaloista ja pyllyni alkoi kylmentymään. Pitäisikö minun pitää ovea auki. Hän on niin kaukana, että teen itsestäni ihan naurunalaisen jos jään pitkäksi aikaa vartomaan oven kanssa, etenkin jos hän ei tulekaan sinne minne minä vaan jatkaa ylimpään kerrokseen. Hän varmasti pitää minua ihan apinana, jos naama hiestä kimmeltän typerä ilme naamalla varron puoli minuuttia oven kanssa. Ei helvetti! Oikeesti! Auttakaa joku!

Viimeisten rappusten kohdalla kämmeneni ovat jo ihan hiestä märkiä. Minun on pakko tehdä päätös nyt! Nainen on jäänyt taas hieman jälkeeni ja lopulta päätän, että ihan sama vaikka minusta jäisi epäkohtelias kuva, en aio pitää ovea auki, hän on kuitenkin niin kaukana. Päätän leikkiä, etten ole muka huomannut häntä ja sujahtaa ovesta nopeasti. Silloin hän joutuu itse avaamaan oven, mutta tuskin pitää minua mitenkään erityisen ilkeänä, eihän kaikki aina kaikille ovia auki pidä, etenkin jos se toinen henkilö on sen verran kaukana. Näytän avainkorttia ovelle ja keltaisen valon välähdettyä tajuan, että ovi ei aukeakaan enää tähän aikaan illasta ilman ovikoodia. Olen jo niin paniikissa oviongelmasta, että saan yhtäkkisen muistikatkon ja unohdan täysin pinkoodini. Voi helvetti! Mikä se oli! Koko oviongelma unohtuu hetkeksi kun yritän palauttaa päähäni koodia, joka on hävinnyt sieltä täysin. Tilalla on vain kuva vuohesta syömässä peltipurkkia. Mistä helvetistä se nyt tuli! Normaalisti nauraisin asialle itsekseni turskaen, mutta tämä ei ole yhtään naurun asia. Millisekunnit tuntuvat minuuteilta ja sekunnit vuosilta. Takaani kuuluu hitaat kaikuvat askeleet: kop-kop-kop-kop ja silloin muistan sen! Tada-taa-tada-taa! Kehitin pinkoodilleni muistisäännön joskus kun sen ekan kerran unohdin ja tajuan, että toinen ja neljäs numero ovat samoja numeronäppäimen alapäästä ja eka ja kolmas ovat vierekkäin. Voitonriemuisena, melkein kiljahtaen, näppäilen koodin ja luikahdan äkkiä ovesta ja huomaamattani vielä kädellä vetäisen ovea kiinni takanani, kun yhtäkkiä kuulen hirveän kiljaisun ja töminää.

Tunnen miten sydän hyppää ulos rinnastani, sormistani lähtee tunto ja otsani hölähtää litimäräksi neljäsosasekunnissa. Sen sijaan, että jäisin tarkemmin katsomaan mistä on kyse, otan nopeita juoksuaskelia hieman kumarassa toimistotavarahuoneeseen, jossa vietän lopulta lähes puoli tuntia muka kyniä katsoen ja piileskelen konttien takana. Päässäni takoo vain ajatus: "OVIONGELMA! PERKELE! OVIONGELMA!". Lopulta uskaltaudun palaamaan hitaasti omia jälkiäni takaisin ja kun näen raskaassa lasiovessa rasvaisen naamanjäljen ja hieman verta, juoksen rappuset alas ja päätän, etten mene enää koskaan töihin. Päätös vahvistuu yhtäkkiä viisinkertaiseksi pelkän fraasin sijaan, kun rappusten alapäässä käytävää ulko-ovelle juostessa hissi aukeaa vierestäni ja kyydistä tulee kalpea nainen pidelleen nenällään veristä sideharsoa. Kiljaisen ja kun ulko-ovella tajuan taas oviongelman läsnäolon, lamaannun melkein täysin, repäisen oven niin auki kun sen saa ja juoksen työpaikan taakse kohti satamaa.

Että ihan hyvä päivä töissä! Palkankorotusta tässä odotellessa <3 Muistan vielä kotimatkalla kävellessä, että meidän tiimiin muuten on tulossa juuri uusi henkilö ja hänen muuten piti käydä kirjoittamassa työsopimus tässä lähipäivinä. Naishenkilö. Hiki valuu jo sukkiini ja mietin, pitäisiköhän rueta myymään pyllyä tai soittaa töihin ja sanoa, että olen loppuelämäni kipeä.


Opetellaan uussavoa, p.II  2

...jatkuu osasta I:

Uusiosanat

Koloratiiviverbit jo osoittivat, ettei savossa tarvitse välttämättä kahlita itseään sallittuihin suomen kielen sanoihin. Voit siis vapaasti keksiä uusia sanoja, kunhan ne kuulostavat siltä, mitä yrität niillä kuvailla. Savossa on myös täysin sallittua käyttää samaa sanaa täysin eri asioihin eri kontekstissa. No niinhän se on ylipäätään suomen kielessä, mutta nyt ei tarkoiteta mitään "kuusi" vs "kuusi" -homonyymia, vaan esimerkkinä "rävöttää" voidaan liittää paistamiseen, makaamiseen, istumiseen, olemiseen, jonkin asian huonouteen, hyvyyteen tai vaikka siihen, kun nenästä valuu räkä.

Etenkin uussavossa tärkeää on imeä vaikutteita muista murteista ja kielistä ja vääntää nämä sanat uuteen muotoon. Lopputuloksina on esimerkiksi: "Pistä se veihti siihen sippuraraaraan", "Uottakee! Iestä! Mun on pakko ennättää tohon tösään!", "Takasin tsadissa, täällä mieli lepää maaseuvvun jälkeen", "Miun skäbe on nokialainen ja jos kohta se ii-founi ei ala tulla, niin viskaan tämän rakkineen ikkunasta kavulle!" ja "Sulla on ihan himmeet pyysat ja wau miten sähäkkä lyyssi! Kokeiles sopiiko nämä hopeiset ronttoset vielä sulle?".

On myös erittäin sallittua käyttää "mie/sie"-kieltä savon kanssa yhdistettynä. Savo+Oulu on myös täysin ok. Lappikin käy, koska vaikka savon murre eroaakin lapista, niin tämä kuitenkin toimii erittäin hyvin parivaljakkona siinä mielessä, että savoa puhuva ihminen saa lappalaisen puhumaan omaa murrettaan ja imemään ehkä jotain äänenpainoja toisesta murteesta. Savo + pohjanmaa eivät sen sijaan sovi yhteen. Kuten muinainen älykkö sanoikin, ihmisten on helppo muuttaa pohjois-etelä -akselilla, mutta vaikea muuttaa idästä länteen tai toisinpäin. Kulttuuriero Rovaniemen ja Helsingin välillä on olematon, mutta Kuopion ja Seinäjoen välillä lähes ylitsepääsemätön.

Savolainen toisto

Ehdottomasti enemmän "maalaissavon" erikoispiirre, mutta kuten moni muukin asia, tämä pulpahtaa uussavolaisen kielessä heti kun hän ei ole enää täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Savolaisen toiston idea on toistaa sama asia kahdesti peräkkäin. Oikein tärkeä asia voidaan toistaa jopa kolmesti, mutta tämä kolmas kerta on haipuva kerta, tietynlainen "kaiku" kahdesta ensimmäisestä toistosta.

Toistoa käytetään silloin kun joku asia on tärkeä, hämmästyttävä tai muuten jotenkin huomattava. Toistoon on kohteliasta vastata toistolla, yleensä kysymyslauseena, jos haluaa jakaa aloittajan tunnetilan. Alkuperäinen puhuja voi vielä alleviivata asian kohtuuttomuutta vastaamalla toistoonsa vastattuun toistoon vielä kerran toistolla.

Esimerkki: (Uus)savolainen mies kiertelee Maskussa katsellen sohvien hintoja.

Savolainen: 1600 euroa! Jumalauta! Jo on kallis sohva! Jo on kallis sohva!

Toinen esimerkki: (Uus)savolainen mies kertoo Masku-kokemuksestaan pullanisupöydässä kaverilleen:

Sohvanostaja: Suatana sellanen pikkane perussohva nii makso tuhatkuussataa. Jo ol kallis sohva! Jo ol kallis sohva!

Kaveri: Vua niinkö ol? Vua niinkö ol?

Sohvanostaja: Jo vuan! Jo vuan! (jo vuan...)

Savolainen itseruoskinta ja vähättely

Savolaiseen kulttuuriin liittyy osaltaan kaksi ehkä hieman ristiriitaista aspektia. Toisaalta kaikki on aina paskaa, kuralla, rikki, huonoa ja hankalasti. Samalla kuitenkin niitä vastoinkäymisiä hakemalla haetaan itselle, koska ne vastoinkäymiset on kuitenkin tarkoitus voittaa. Jos kesällä sepelitiellä suksiessa maidonhakureissulla susi puraisee perseestä ja taivaalta sataa magmaa, niin eipä siihen voi muuta tokaista kuin: "Vua jo on normaalia lipakammat nämä sukset! Nyt pistetään ramppa kalkattamaan! Vielä kun tuo sus irrottas otteensa kun meinaa vähän nipistää. Onneksi ei ole sentään vilakka kun tuota tultakin tulee taivaalta".

Uussavolaisessa elämäntavassa sudet ovat vaihtuneet romanikerjäläisiin ja sepeli suksien alla myöhästyviin busseihin, mutta noin muuten sama "kaikki on paskaa..." ja "...mutta kyllähän sitä nälkäänsä syö" asenne yhdistyy heilläkin. Eli kun normaali ihminen tulee viiteen villapaitaan kääriytyneenä -30 asteen pakkasilla taksilla töihin, niin savolainen vetää lyyssiä kiinni ja kertoo kävelevänsä 10 kilsaa kotia. Miksi? No ihan vain vittuillessaan. Sitten piä paljaana kävellään pakkasessa ja kiroillaan kun on "aavistuksen vilakka". Samalla kaavalla vuoden pahimpana myrskypäivänä lähetään ihan vain huvin ja urheilun vuoksi pyörällä hakemaan 10 kilsan päästä maitopurkkia ja nurkassa peloissaan kyyristelevälle kioskin tädille sanotaan, että "Siellä meinaa vähän ripeksiä!".


Opetellaan uussavoa, p.I  1

Savosta, savolaisuudesta ja savon kielestä tulee monelle mieleen kumpparijalkaiset isännät ajamassa traktoreillaan viljellen mukuloita ja emäntiään. Kouluun hiihdetään kesät talvet ja töissäkin käydään hevosreellä, paitsi jos sudet söi hevoset, jolloin napataan ne sudet kiinni ja pistetään pulkka perään.

Tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole millään tavalla puuttua ihmisten luuloihin "maaseutusavosta", vaan paremminkin valottaa sitä tosiasiaa, että savon kieli voi ja elää nykyisin myös nuorison suussa. Tämä nuorison puhuma versio savosta on, omakeksimälläni termillä "uussavoa" ja siihen liittyy vahvasti kaupunkilaistuminen ja erkaantuminen kielen alkulähteiltä, mutta samalla kuitenkin tietynlainen sisäsyntyinen pieni kaipuu ja haikeus lapsuuden maisemiin, siihen kun kesällä mentiin leivinuuniin viiluuttelemaan ja talvella ahtauduttiin pakastimeen lämmittelemään.

Uutta savoa kuulee parhaiten Helsingissä (eli "Tsadissa"). Pienemmissä kaupungissa savo on enemmän perinteistä savoa, Helsingissä taas savolaisuuteen liittyy vahvasti se, että varmaan 70% PK-seutulaisista on "landelta" ja jokaiseen murteeseen on tarttunut sekä slangia että myös paljon muita murteita. Sillä, mikä on "aito savo", ei ole enää merkitystä. Itseasiassa tuskin sitä kukaan muutenkaan tietää, kun joka torpassa puhutaan vähän eri kieltä. Ja jos maaseudulla on hirveät tappelut Nilsiäläisten ja Juankoskelaisten välillä, Helsingissä savolaisuus on yhdistävä tekijä, eikä sillä enää ole väliä, mistä päin Savoa olet tullut. Tämä osaltaan yhtenäistää uussavoa, koska tässä kielessä ei enää tarvitse väkisin pitää eroja yllä vain naapurikylävihan takia.

No niin ystäväiseni, jos olet kiinnostunut uussavosta tai haluat jopa oppia puhumaan sitä, niin noudata seuraavia neuvoja. Kerron tietyistä varsin universaaleista uussavon piirteistä, jotka tekevät uussavosta juurikin uussavon.

Savolaisten kierous

Tämä lienee yksi tunnetuimmista ja samalla surullisimmista esimerkeistä ylipäätään savoon liittyen. Nimittäin varmaan 99% ei-savolaisista ymmärtää asian väärin. Savolaisten kieroudella ei tarkoiteta kusipäisyyttä, huijaamista, varastelua, paskanpuhumista tai mitään muutakaan tällaista suoraan negatiivista asiaa. Kierous on enemmänkin osin positiivinen asia (vertaa satujen viekkaaseen jänikseen) ja enemmänkin vain määritelmä savolaisten kommunikaatioista. "Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle" on hyvä sanonta, joskin sekin menee monelta varmasti yli hilseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että savolaisessa kommunikaatiossa yritetään puhua paljon ilman että kuitenkaan annetaan mitään selvää vastausta mihinkään. Tällä estetään se, että myöhemmin jouduttaisiin vastuuseen puheistaan.

Otetaan esimerkki elävästä elämästä. Töissä minulta kysytään, että kun asiakkaan palvelimet ovat nyt kuralla ja ne pitäisi korjata, niin edetäänkö me tavalla A vai tavalla B? Kysyjänä on projektipäällikkö, jolla itsellään ei ole teknistä osaamista vastata kysymykseen, joten hän konsultoi sitä minulta. Kirjoitan 10000 merkin pituisen sähköpostin, jossa kerron tavan A ja B hyvät sekä huonot puolet. Nyt viesti olisi suomeksi "tässä kaikki faktat, sun pitää tehdä itse päätös". Mutta ei, en jätä asiaa tähän! Seuraavaksi viestistä muokkaantuu lose-lose -tyyppinen. Eli korostamalla kummankin tavan erittäin huonoa puolia, lukijalle tulee vaikutelma, että jos hän valitsee A:n, homma kusee, joten pakko valita B, mutta homma kusee silloinkin, eli mun pitääkin valita sittenkin A, mutta ei, homma kusee vielä pahemmin, entä jos...

Ensivaikutelmalta tällainen viesti näyttää asiantuntevalta vastaukselta kysymykseen. Mutta kun proikkari käy asiaa läpi asiakkaan kanssa, he huomaavatkin, ettei viesti vastaa mihinkään ja sen lisäksi se tekee vielä täysin mahdottomaksi valita kumpaakaan vaihtoehtoa, koska molemmat ovat yhtä aikaa äärettömän huonoja, mutta myös fysiikan lakeja rikkoen toistaan huonompia.

"Paskanpuhumista siis", joku voisi huutaa takarivistä. Ei. Viesti on timanginkovaa asiaa nurkasta nurkkaan, vuosien it-kokemuksella puserrettua höyryävää totuutta. Mutta kiitos savolaisuuden kierouden, viesti on muotoiltu siten, ettei minua voida pitää vastuussa kakan osuttua tuulettimeen valitsi proikkari kumman vaihtoehdon tahansa.

Toinen sinänsä helpompi tapa osoittaa (uus)savolaisten kieroutta on toistensa kumoavat sanat. Alla esimerkkejä:

Helsinkiläinen: Lähdetkö uimaan?
Savolainen: En kyllä

H: Kuinka usein käytät alkoholia viikonloppuisin?
S: Joskus aina

H: Eikö meidän pidäkin kääntyä tästä oikealle? Onhan tämä se oikea reitti!?
S: Nyt en kyllä oikein tiedä...
H: Onko vai ei!??
S: Se voipi olla kyllä oikea, mutta se voi olla tietysti vääräkin
H: KÄÄNNYTÄÄNKÖ VAI EI???????
S: Joo ei!! Ei kyllä!!

Tuplakonsonantti ja kielioppi

Kun joku ei-savolainen matkii savolaista puhetapaa, hän käyttää lähes poikkeuksetta tuplakonsonantteja. Polliisi. Bannaani. Minä en ole koskaan jaksanut tästä närkästyä, mutta ihan oikeasti. Jos haluatte kuulla tuplakonsonantteja, menkää Ouluun. Se on heidän erikoispiirre, ei savolaisten.

"No mutta käyttäähän savolaisetkin tuplakonsonanttia!", joka huutaa takarivistä. Olet oikeassa ärvökäs, mutta syy tuplakonsonanttiin ei ole se, että sanassa pitäisi olla tuplakonsonantti, vaan se, että sanoja venytetään ja venyminen tehdään konsonanteissa (toisin kuin pohoooojaaaaaanmualaiset, jotka venyttävät vokaaleja).

Uussavolainen voi siis sanoa "Pittää lähtee kauppaan" tai "Pitää lähtee kauppaan", eikä näistä kumpikaan ole enemmän väärin tai oikein kuin toinen.

Sen sijaan alla on oikeasti (uus)savolaisia erikoispiirteitä:

HT-yhdistelmä: Me emme sano "veitsi", emmekä "veitti", vaan "veihti". Metsä on mehtä. Joutsen on jouhten... No okei, ei ole, mutta uussavolaisuuden yksi tärkeä piirre onkin tietynlainen itseironia alkuperäistä maalaissavoa kohtaan. Uussavolainen mielellään nauraa omalle murteelleen, keksii uusia sanoja ja vääntää vanhoja. Tämän takia on täysin ok sanoa "jouhten", vaikkei se aitoon savoon kuulukaan.

Poistettu D: Alkuperäisessä savossa d korvataan yleensä t:llä, mutta tätä uussavolaiset eivät tee. Sen sijaan yleisesti kieleen kuuluu d:n nielaisu. "Ei pidä" on "Ei piä" ja "Ahdetaan" on "Ahetaan".

Viimeisen vokaalin poisto: Alkuperäisestä savosta peritty yksi klassisimpia savolaisuuden esimerkkejä. Virallisesti tämä nielaistu vokaali korvataan j:llä, mutta ei savolainen sano "vesj", vaan "ves", jossa s on ehkä hieman jiihin päin kallellaan. Poikkeuksena "Kallavesj", jossa j kuuluu selvästi. Uussavolaisilla tämä vokaalin nielaisu ilmaantuu yleensä kiihtyneenä, päihtyneenä tai pelleillessä. Uussavolainen voi siis töissä sanoa: "Kaupungin lumityöt ovat epäonnistuneet täysin", kun taas illalla parin tuopin jälkeen valmiiksi ärsyyntyneenä tulos voisi olla: "Kuapungin ukot pitäs pistää lum[m]töehin!!". Hakasuluissa oleva m tarkoittaa tuplakonsonanttia venymisen takia. Näettekö! Siellä on tuplakonsonantti. Näin niitä käytetään, ei niinkään "Polliisi" tavalla.

IE: Kun uussavolainen juoksee junaa kohti jo valmiiksi myöhässä, hikisenä ja hermostuneena ja eteen tulee joku mummeli arpomaan, ilmoille kiirii tarhapöllömäinen: "MEE IESTÄ!!". Eikä tällä tarkoiteta, että mummon pitäisi nousta sorron iestä, vaan "edestä" muuttuu muotoon "iestä", aivan kuten "pidä" muuttui "piä":ksi.

Koloratiiviverbit

Ja nyt tulee se alkuperäisen ja uussavon tärkein erityispiirre. Tämä on se, mikä tekee savolaisesta savolaisen. Nimittäin kun savolainen sanoo, että "Aurinko paistaa", hänen on pakko lisämääritellä vielä tätä paistaa-verbiä. Lopputulos voisi siis olla: "Aurinko paistaa rävöttää". Tämä "rävöttää" sana, joka ei itsessään tarkoita mitään, on viralliselta nimeltään "Koloratiiviverbi". Koloratiiviverbeistä on tehty mahtava pro gradu -työ. Kielifetistien ja oikeasti kiinnostuneiden kannattaa lukaista Saara Luttisen pläjäys osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11915/saaraluttinen.pdf

Koloratiiviverbin käytössä voi ottaa hyvin vapaat kädet, joskin ei-savolainen voi helposti käyttää sellaisia koloratiiviverbejä, jotka kuulostavat hassulta natiivin korvaan. Toisaalta kuten sanoin, "paistaa rävöttää" on siitä hyvä esimerkki, ettei rävöttää tarkoita mitään, mutta silti paistaa rävöttää luo heti mielikuvan porottavasta auringosta. "Kävellä räpöstellä" tuo mieleen hieman vaivalloisen kävelyn liian pienissä tennareissa, kun taas "Kävellä käpöstellä" on enemmän normaalin kevyen naisen 15 kilsan lenkki lenkkarit jalassa.

Jokainen voikin nyt ilahduttaa kanssaeläjiään kokeilemalla reaktioita, kun sanoa pläjäyttää ilmalle jonkun koloratiiviverbin. Kokeilkaa vain rohkeasti, ei se pure. Puhua ruplattakaa vaikka kassaneidille, että ulkona sataa tihnuttaa, eikä sen takia jaksa juosta jolkotella kotiin, vaan mieluummin ottaa bussin ja menee kotiin syödä lipostelemaan litran jäätelöä.

...jatkuu osassa II