Jos maailmasta eritellään vähintään kaksi toisistaan selkeästi erottuvaa asiaa, niitä voi vertailla keskenään sekä loogisesti että tunnepohjaisesti. Mutta kun maailmasta eritellään kaksi ihmisryhmää, joiden motiivit selkeästi erottuvat toisistaan, voidaan alkaa puhumaan voittajista ja häviäjistä. Tässä blogikirjoituksessa pidättäydyn pelkän itseisarvovoittamisen, kuten urheilun, analysoinnista ja keskityn muihin virtauksiin.
Voittaja kokee saavuttaneensa jotain, mitä havitteli. Tämä voi olla joko päätavoite, taikka pieni askel kohti suurempaa. Useimmiten voittaminen koetaan positiiviseksi, häviäminen negatiiviseksi. Eräs huomionarvoinen seikka on aina läsnä näissä vastakkaisissa vertailupareissa: niitä ei voi määritellä ilman toista. Tämä pätee mm. voittamiseen ja häviämiseen, pimeyteen ja valoon, hyvään ja pahaan. Näistä vertailutermeistä toinen voidaan määritellä täydellisesti ainoastaan parinsa vastakohtana. Täydellinen pimeys on vain täydellistä valon puutetta. Joten, voittamista ei esiinny ilman häviämistä, eikä toisinpäin. Kuitenkin joskus mainitaan tietyissä tilanteissa ”molemmat osapuolet voittivat”. Kuitenkin lähes jokaisessa tämänkaltaisessa tapauksessa peitellään jonkinlaista kompromissiratkaisua, jotain jää aina hampaankoloon. Mieluummin hyväksyisin korrektiksi tilanteen, jossa kaikki osapuolet häviävät; tilanne jossa kaikki ovat tehneet töitä omien motiiviensa mukaisesti, mutta mitään ei saavutettu.
Voittamisen tavoittelu kuulunee ihmisen perustarpeisiin, kuten aina vertailu paremmuudesta. Mutta onko se hyödytöntä yhteiskunnan kannalta, mikäli aina voitto/häviö tilanteessa järjestelmän ulkopuolelle vaikutuksien summa on nolla? Jos kaikki aina tavoittelevat voittoa, mutta joka kerta jonkun voittaessa joku toinen häviää, niin onko missään enää mieltä? Ihminen on siitä outo yksikkö tässä maailmankaikkeudessa, että se ei pyri luonnostaan tasapainoon, vaan yrittää väkisinkin horjuttaa vaakaa puolelta toiselle. Aina pitää saada enemmän, paremmin. Enemmän ruokaa rusinaksi kuivuneille afrikkalaislapsille. Parempaa hoitoa vanhuksille hyvinvointivaltioissa. Enemmän rahaa firmanjohtajien taskuun, lisää palkkaa duunarille. Mutta, joka kerta kun joku saa tahtonsa läpi, hän myös tekee hallaa vaihdon toiselle osapuolelle: häviäjälle. Eikö olisi parempi vain antaa kaiken luistaa omalla painollaan, olla yrittämättä liikoja?
Ei. Ihmiskunta ei toimi niin. Tästä johtuen sivilisaatiomme onkin tuomittu häviämään. Saat itse päättää, kuka tässä tapauksessa on se voittava osapuoli.