Aikuiset (ja) lapset

M: – Soot haukkunu mua! N: – Mitä sä tarkoitat? M: – Kyl sä tiiät! N: – No en. Voitko tarkentaa? M: – No sanoit sillo joskus jotai. N: –…

M: – Soot haukkunu mua!
N: – Mitä sä tarkoitat?
M: – Kyl sä tiiät!
N: – No en. Voitko tarkentaa?
M: – No sanoit sillo joskus jotai.
N: – Mitä ja milloin?
M: – Kyl sä tiiät, turha esittää!
N: – Mä en nyt pysy sun ”ajatusten”juoksun perässä.
M: – Turha sunki on pakoilla todellisuutta.
N: – No enpä taida olla ainoa…
M: – Mitä? Haukuit sä mua taas?!
N: – Oletko tosissasi?
M: – Uskomatonta! Soot aina oikeassa, vai?
N: – Tuskinpa aina, mutta nyt en edes tiedä, mistä puhutaan.
M: – Älä esitä.
N: – Esitä mitä?
M: – Kyl sä tiiät.
N: – En oo niinkään varma.
M: – Ai nyt pakoilet sanojas ja todellisuutta ku pahanen kakara!
N: – Mistäs nyt tuulee?
M: – Sanoit mua tyhmäksi!
N: – Milloin muka?
M: – No sillo joskus sanoit jotai sellaista.
N: – En kyllä muista sanoneeni mitään sellaista.
M: – Jotai sanoit etten mä osaa tai ymmärrä.
N: – Ja sekö tarkoittaa tyhmäksi sanomista?
M: – No eikö muka? Melkein idiootiksi haukuit.
N: – Et voi olla tosissasi… Jos totean, ettet tiedä/osaa jotain asiaa, siitä on aika paha johtaa idiootiksi haukkumista.
M: – Älä nyt ala perumaan sanojasi, aikunen ihminen!
N: – En edes tiedä mitä tässä pitäisi sanoa peruakseni jotain, mitä en edes tunnista sanoneeni.
M: – Älä yhtään yritä pakoilla vastuutasi!
N: – No voitko antaa selkeän tilanteen, jotta ymmärtäisin, mitä muka pakoilen?
M: – Kyllä sä itekki tiiät.
N: – No en, siksi pyydän selvennystä.
M: – Sanoit etten mä osaa tai ymmärrä jotain!!!
N: – Ja sekö on idiootiksi haukkumista?
M: – NO ON!!!
N: – Ehkä sun päässäs.
M: – Ai nyt haukut mua mielisairaaksi ja harhaiseksi!!
N: – *huokaus* Grow fucking up.
M: – Siinä, taas!!! Haukuit mua taas tyhmäksi idioottikakaraksi!!! Sä teet sitä kokoajan ja oot mielestäs aina oikeassa ja mä saan kärsiä!!!
N: – Ai nyt mä teen sitä koko ajan?
M: – Sä sanoit mua idiootiksi.
N: – Niin, [i]sun[/i] mielestä.
M: – Sä taidat vaan pönkittää itsetuntoas mun haukkumisella, vai mitä?
N: – Musta alkaa yhä enemmän tuntua siltä, ettei nyt olekaan kyse [i]mun[/i] itsetunnosta.
M: – Vihjailet sä jotain mun itsetunnosta?! Aika jännä tapa sullakin on käyttäytyä!
N: – Itsehän sä sen sanan esiin nostit.
M: – Niin nostin, mut mä teen sitä vähemmän, joten se on ookoo.
N: – Mä en ymmärtänyt sun pointtia.
M: – Oma ongelmasi. Mä puhun ihan selkeästi.