Lueskelin juuri lukukauden ohjelmaa ja alkoi hieman puntit tutista. Luvassa on aivan järjettömät määrät bileitä, riekkumista kapakoissa ja sosialisoimista. Täytyy teroittaa diplomaatin taitoja ennen syyskuuta, että voin livistää hienovaraisesti pahimmista örvellysbileistä. Olen aina inhonnut opinahjoissa kaikenlaisia järjestöbileitä, pakollisia hassun hauskoja tutustumisleikkejä, kuppaisia pelleilyseminaareja yms. Asenteeni on siinä mielessä hieman vinksahtanut, että haluan pitää työn työnä, opiskelun opiskeluna ja biletyksen biletyksenä. Kauhulla muistelen erilaisia edustuslounaita. Ensin täytyy miettiä mitä haarukkaa ja veistä käytetään minkäkin ruokalajin kohdalla, sitten täytyy palauttaa mieleen miten viinilasia pidetään kädessä ja kuinka tärkeää onkaan muistaa ettei kyynärpäitä saa pitää pöydällä! Juttele siinä sitten mukavia tuntemattomien ihmisten kanssa epämukava hame päällä, jaloissa nilkantappaja korkokengät ja päässä pyörien kuin nauhana ”voiko-jo-lähteä-kuinka-kauan-vielä-tuo-on-aivan-mätämuna-kuinka-epäkorrektia-olisi-sanoa -se-ääneen?”.
Tämä on sinänsä hassua, koska olen perussosiaalinen ihminen, enkä koe ns. verkostoitumista ongelmaksi tai vaikeaksi. Haluan kuitenkin itse valita seurani vapaa-ajalla ja rentoutua hyvässä porukassa. Haluan hymyillä ja nauraa silloin kun siltä tuntuu, enkä silloin kun joku pikkupomo/rehtori/professori on laukonut omasta mielestään mainion vitsin pienessä laitamyötäisessä ja olisi epäkohteliasta olla reagoimatta. En halua keskustella työasioita vapaa-ajalla, koska vapaa-ajalla haluan nollata aivoni harrastamalla liikuntaa tai katselemalla idioottimaista elokuvaa, jonka kohokohdan arvaisi kolmevuotiaskin. En halua miettiä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Työtä se aivotyökin on!
Pakko yrittää skarpata ennen syyskuuta ja unohtaa ennakkoluulot, koska muuten huomaan olevani taas helvetissä, jota opiskelijaelämäksikin kutsutaan.
Okei, myönnän, että olen iloinen muutostani ja innoissani tulevaisuudesta. Kunhan vain mökötän, koska olen huonolla tuulella.