Mulla on cityssä eräänlainen angstailijafani, jota kutsun lemmikiksi. Tuikitavallinen perushännystelijä, oikeassa maailmassa sama tyyppi erottuisi harmaasta seinästä lähinnä vihan rumentamalla naamallaan. Myötähäpeää herättävä hölmö, joka äksyilee ja kiukkuilee kuin menkkainen pissis, ja itsekseen vieläpä. Herneetkin on tainneet valua jo pienenä päästä nenään ja juuttuneet sinne.
Se harrastaa säälittäviä yrityksiä ”qopioida” mu(ide)n juttuja ja vääntää niistä väkisin jotain 😀 😀 😀 -hauskaa, mut yleensä se reppana onnistuu vain angstailemaan emoboytakin pahemmin ja käyttää ihan liikaa teinimäistä huorittelua. Taitaa puhua itsestään. Voi pientä. Välillä se kertoilee jotain bilettämisestä ja ulkomaanreissuista ja jonkun toisen luottokortin vingutuksesta (mistäpä se edes omaa kirjastokorttia saisi) ja tuntemistaan CIA-agenteista… Lääkitys voisi tosiaan olla paremmin kohdallaan, mutta onhan se toisaalta viihdyttävä tuollaisenaankin.
Käytin joskus jopa hetken aikaani pohtiakseni, mistä tällainen käytös kumpuaa, ja päädyin siihen, että eipä terveen ihmisen kuulukaan miettiä saati ymmärtää sairaiden (katkeilevia) synapseja. Onhan se varmaan ollut rankkaa lapsuudessa jo, jos isi löi ja äiti laiminlöi ja lelutkin olivat pienemmät kuin naapurin pojilla.
Ehkä liskolle kävi niin, että äitinsä itki verta nähtyään mitä tuotti ja lähti sairaalasta istukka sylissään. Niinpä pienen liian myöhään abortoidun otuksen leikkikentäksi on saanut kelvata sairaalan roskalava ja leikkikavereiksi muita, tosin vähän paremmalla aikataululla keskeytettyjä elämänmuotoja. Voihan kyynel! :,(
Eikä varmaan mee kauaa kun se yrittää vääntää tästäkin blogista jotain todella classy-puskanussimishuorittelua tai valheenpaljastuskoneenkäyttötapahtumaa taas kerran. Pistä parastasi gordoni, mulla on påpparitkin jo valmiina ja kannustan sua! Haluan uskoa, että onnistuisit edes kerran elämässäsi edes jossain! 😀 😀 😀
Edit. Laittaisin tähän sydänkuvia, mutta otus varmaan ottaa nekin vittuiluna. Whåtever.