Ihmettelin tänään yhtä asiaa pitkän tovin, kunnes käänsin kelkkani ja aloin miettiä, miksi ihmeessä ihmettelen sitä asiaa. Tulin siihen tulokseen, ettei siinä asiassa ole mitään ihmeellistä eikä ihmeteltävää(kään). Sama asia on mullekin ja monelle muullekin tuttu, suhtaudun vaan siihen eri tavalla kuin ihminen, jonka tapaa siis ihmettelin.
Mun tekis kauheesti mieli kysellä lisää ja ymmärtää ja ehkä jopa jollain tavalla vaikuttaakin tai edesauttaa tai edes auttaa – mutten tee niin, koska kukaan ei oo pyytänyt ja tuputtaminen on ärsyttävää muidenkin kuin omasta mielestäni. En toista samaa vanhaa tyhmyyttä, en tällä kertaa enkä yleensäkään enää niin paljon kuin ennen. Ei mun tarvi pelastaa ketään miltään ja miksi ihmeessä mä edes luulen, että mun sekaantuminen asiaan muka auttaisi?
Sitä paitsi oishan mulla omiakin juttuja hoidettavana, vaikka tiskit.