Katsoin elokuvan Olemisen sietämätön keveys. Mitä ajattelet, nainen kysyi mieheltään. Elokuva oli loppumaisillaan, sentimentaalisen musiikin soidessa ajettiin autoa vihreässä. Ajattelen sitä, kuinka onnellinen nyt olen, mies vastasi, hetkeä ennen kummankin kuolemaa.
Aiemmin mies sanoi pakahtuvansa elämän keveyteen, nainen itki ja suri elämän raskautta, tunteittensa syvyyttä. Tahtoisin olla kuten sinä, hän sanoi miehelleen, tunteeton ja vahva.
Onko onni kevyt vai raskas? Onhan tuokioita, lentäviä, ihmeellisiä ja kiihkeitä. Kun joku sanoo ”rakastan sinua”, hetki on yleensä onnen hetki. Mutta sanooko hän huomenna? Kun musta muuttuu punaiseksi suljettujen luomien alla, sitten vihreäksi, pelkästään toisen kosketuksesta, onko onni siinä?
Ehkä hän ei sano ”rakastan”, ehkä hän silti rakastaa? Sillä voiko rakastamasta lakata? Ihmisellä on sijansa toisen sydämessä, uskon. Onni on sitä, että mies, jolle sanoit ”rakastan sinua”, joka sanoi samoin sinulle, että se mies elää ja voi hyvin. Että voit nauraa miehen kanssa, vaikka hän kohta lähtee, kohta sanoo toiselle ”rakastan sinua”.