Aika iso pettymys. Ei sillä, että olisin erityisemmin odottanut siltä mitenkään loistavaa suoritusta, mutta että sellainen kirkas rimanalitus, eikä ollut edes ensimmäinen. Oikeastaan se ei koskaan osannut tehdä sitä kunnolla, kunhan pörhisteli. Jossain vaiheessa aloin kai uskoa sen yrittämiseen, kun se niin kovasti pinnisteli. Erehdyin.
Teininäkin osattiin paremmin, vaikka sanavaraston laajuus loppui yleensä homoon ja kusipäähän. Siellä sentään jaksettiin ihan tosissaan paneutua aiheeseen, jos kerran oli aloitettu. Ah niitä aikoja. Ennen oli kaikki paremmin. Nyt se reppana vaan yrittää liikaa ja kohta varmaan repee nahoistaan, luo sen ja alkaa kasvattaa uutta – repiäkseen senkin rikki osamaattomuuttaan. Häntäkin tipahtaa irti jossain vaiheessa, käytön puutteessa.
Ehkei henkisesti väsyneet ja luovuttajat vaan jaksa enää panostaa asioihin? Myös ikääntyessä voimat loppuu, aletaan miettiä verotusta ja kissanhiekan vaihtamista, vittuunnutaan hinnankorotuksista ja yhtäkkiä muistetaan ihan just alkavat salkkarit. Sanat kuivuvat kurkkuun, alkaa rutinoituminen ja hidas mutta varma kuolema. Sitä vaan toistellaan samaa vanhaa tyhjää sanahelinää ja luullaan sen olevan uutta, koska se on sanottu tänään ja nyt eikä eilen aamulla. Päivitys ei vaan aina takaa myös sisältöä.
Mulla on ikävä kiusauskoa. Se sentään osasi. <3