Caduceuksen eräs blogimerkintä toi mieleeni makoisia muistoja suklaadieetistä, jota testasin viime talvena ja totesin omalla tavallaan toimivaksi. Ihan kaikkia tuloksia en silti ihan vielä julkaise, koska korjailen edelleen suklaadieetin aiheuttamia sitkeähköjä sivuvaikutuksia. Sivuvaikutukset eivät olleet täysin odottamattomia, mutta niiden mittakaava ja vieroitushoidon tarve yllättivät sekä minut että ympärillä olijat hyvin tuntuvasti ja näkyvästi.
[b]Suklaadieetti: voi syödä vain ja ainoastaan suklaata. Janojuomaksi kaakaota.[/b]
Noin 15. päivän kohdalla alkaa pieni suklaaoksu nousta suuhun – tosin sekin on niin herkullinen, että sen nielaisee. Viimeistään 30. päivän kohdalla ei enää halua nähdäkään suklaata, joten sitä tulee syötyä silmät kiinni. Niiden aivoissa, jotka selviävät hengissä 60. päivään saakka, mielikuva suklaasta siirtyy vahvasti toisenlaisen ruskean massan puolelle. Tällöin on todettu tehokkaaksi siirtyä syömään väliaikaisesti (noin kahden viikon ajaksi) valkosuklaata, vaikkei se varsinaista suklaata olekaan, kun sen valmistukseen ei käytetä kaakaopapuja.
Vaikka jossakin vaiheessa oksentaisikin suklaamassaa kunnolla eli suunsa ulkopuolelle eikä ehdikään niellä sitä takaisin, se tapahtuu yleensä vasta sitten, kun kroppa vaatii total shutdownin uhalla saada vähintään kaksi Fazerin sinistä levyä päivässä – niitä 250 gramman special editioneita, ja sulattaa ne alle tunnissa mukavaksi lämmikemassaksi vyötärön seudulle tulevan talven varalle.*
Hitto, tämä ei nyt jotenkin mennyt ihan silleen kuin olin ajatellut… 😀
* Huomatkaa hieno kafkamainen 49 sanan lause.