300. kerta jotain sanoo

  • WilleWau

Kun tällaisen rajapyykin blogikirjoituksilla Cityn areenalla saavutan tällä kertaa, niin päätin juhlistaa sitä kohta seuraavalla kuvalla.

En hallitse sähköistä kuvankäsittelyä, joten olen turvautunut perinteisen tyylin saksiin, paperiin ja liimaan.

Tiedä häntä lukeeko näitä juttujani kukaan, mutta tekemällähän vain oppii. Kaikenlaista.

- - - -

Kuvahuumori on huikea taitolaji, mutta vaikka itseäni kehunkin, niin tässä kuvamanipulaatiossa ja sen tekstityksessä olen mielestäni saavuttanut ainakin muutaman naurun arvoiset palautteet.

Anekdootti tangotaituri Olavi Virran sukupuolisesta kyvykkyyden elinkaaresta kertoi, että niin kauan Olan mielestä "ammutaan", kun vain pateja riittää.

Mitenhän on tämän kassihirmun kanssa?

- - - -

Joten olkaa hyvä, kilkatkaa halutessanne isommaksi ja nauttikaa.

~ Sake Sam ~
~ Sake Sam ~

- - - -

Kuten useissa kuvissa tänä päivänä, niin kaikki ei ole siltä miltä se ensi vilkaisulta näyttää…

Japanihan on myös kirsikoiden maa ja ne jotenkin sopivat tähän Sake Samin kokonaisuuteen hieman turvotettuina ja tupeen lailla kiinnitettyinä.

Kevät tulee ja kirsikkapuutkin taas kohta loistossaan kukkivat. Melkein tunnen erilaiset kevään tuoksut jo nenässäin.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:05

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus