Dementian torjuntaan

  • WilleWau

Kehojemme tuottamissa hormoneissako onkin ihmiselämän syvin salaisuus?

Varsinkin, jos puhutaan pienen pienistä positiivisia fiboja pukkaavista arkipäivän tilanteista. Kuten rakastuminen ja kiintyminen toiseen henkilöön.

Vasopressiini nimisen hormonin tasainen eritys pyörittääkin tutkimusten mukaan parisuhteessa mahdollisesti ilmenevää syvää kiintymystä toiseen osapuoleen. Oksitosiini nimisen hormonin erittyminen taas saattaa tosiasiassa pyörittää hurlumhei - nopeudella rakastumiseen johtavaa yhteydenmuodostumista kahden henkilön välillä.

Eli pitäisikö Suomen profiloitua myös hormonaalisen viestintävärähtelyn edelläkävijäksi?

Suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi suurimmaksi terveydenhuollon ja vanhusten hoidon kustannusten aiheuttajaksi on povattu lähitulevaisuudessa pirullisia aivoperäisiä rappeumasairauksia. Dementia, alzenheimer jne. Sairauksien syntymekanismeista tiedetään sinnikkään tutkimuksen kautta entistä enemmän. Samoin kuin lääketeollisuus on pystynyt kehittämään entistä paremmin tehoavia ja toki enemmän voittoja tuovia lääkkeitä kyseisiin sairauksiin.

Kumminkin tiedotusvälineiden mukaan tarjolla olisi jo luomuperäinen päivittäinen hoitomuoto, jonka saamiseksi nopean toiminnan hoitotakuun piiriin eduskunnassa ja europarlamentissa pitäisi jo alkaa toimimaan. Tai ainakin hoitomuotoa jo toivoni mukaan harjoitetaan edustajiemme toimesta todella aktiivisesti ja tulevia vanhuuspäiviä ennakoiden. Vaippapaketoituja ja lääkesumuisia vanhuuspäiviä aika harva päättäjistämmekin taitaa omalle kohdalleen toivoa.

Perusteluiksi lainaan pienen pätkän Tommy Tabermannin Isän Kama Sutra nimistä kolumnia Me-lehdestä 7/2005:

”Australialaisessa Queenslandin yliopistossa tutkijat havaitsivat, että rivakka sukupuoliyhteys ehkäisee dementiaa kiihdyttämällä aivoissa aivosolujen uusiutumista edistävän prolaktiinin tuotantoa. Samaten australialaiset tiedemiehet ovat todenneet, että ihmiset ovat fiksumpia ja luovempia makuuasennossa kuin seisaallaan.”

Tukea Method - Tabermannille löytyi artikkelista: Seksi on parempaa kahdestaan – Kauheus ja Terveys - lehti 5/2006 lähde: New Scientist.

”Tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että seksi kumppanin kanssa tuottaa enemmän mielihyvää kuin masturbointi. Brittiläis-sveitsiläisen tutkimuksen mukaan elimistöstä voi jäljittää enemmän mielihyvästä kertovia kemiallisia aineita yhdynnän kuin itsetyydytyksen jälkeen. Brittiläis-sveitsiläisen tutkimuksen mukaan yhdynnästä saadun orgasmin jälkeiset prolaktiiniarvot ovat peräti 400-kertaiset verrattuna masturbointiin. Ero koskee sekä miehiä että naisia.”

Mielestäni siis esimerkiksi Method – Tabermanniksi nimetty toimenpideohjelma pitäisi saada pikaisesti ensiksi osaksi avointa kansallista menestystarinaa. Täten voisimme kansakuntana näyttää kasvavalle dementian uhkalle närhen munat tai viiriäisen peräpeilin. "Onnellinen vartalo, vetreässä mielessä" MT - toimintapaketti voisi olla sitten suomalainen luomu vientituote parhaimmillaan. "Teetpä sitä yksitellen, mutta muista tehoarvot myös paritellen." Toisaalta toimenpideohjelma onnistuessaan saattaisi käynnistää Suomen suuntaan ennennäkemättömän kiinnostuksen myös globaalisti. Varsinkin taitavasti paketoitu ja kiihottava myytti kansallisesta toimenpideohjelmasta saattaisi vetää turisteja runsain mitoin juuri pimeimpään vuoden aikaan osuen.

Muuten. Ei sitten hiiskuta lääketehtaille tästä ideasta sanakaan….

Eikä tässä vielä kaikki.

Runollisen rakkauden lähettiläs Tommy Tabermann voitaisiin tämän edellä kerrotun johdosta nimittää ”innovaatiostaan” elinikäiseksi ja todistetusti elinvoimaiseksi Super - Suurvisiiriksi hiljalleen paisuvan EU:n alueelle.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.