Eduskunta 2

  • WilleWau

Mainosten mukaan Ryhmäteatterin dokumenttinnäytelmässä kyse on satiirista veljeskuntien Suomesta. Lisäisin mainion näytelmän nähtyäni sen verran, että kyseessä on myös komediallinen dokumentti sutki siskojen sukkelasta verkostosta Suomessa.

Suomen todellinen hallintamuoto on korporatismi
Suomen todellinen hallintamuoto on korporatismi

Pitkästä aikaa näytelmä, jonka loppuminen oli pettymys. Meno imaisi mukaansa kuin pesusieni vettä ja saippuaa Harjukadun saunassa. Toivottavasti kovan kansallisen korporativismin/korporatismin ytimet tulevat kaikille viimeinkin tutuiksi.

Mielenkiintoista onkin nyt seurata kuinka tiedotusvälineet tekevät meille tutuiksi termit korporativismi, veroparatiisi, harmaa talous ja harmaa hallinto. Ja niiden saumattoman ja toisiaan ruokkivan toiminnan.

Ryhmäteatterilta se ainakin onnistuu:
http://ryhmateatteri.fi/esitykset/eduskunta_ii

Pakko kysyä ihan avoimesti ihmetellen, että onko suomalaisen laatujournalismin keskus siirtynyt Helsingin Kallioon? Legendaarisen Helsinginkadun maisemiin.

Vai onko tapahtunut entisen Neuvostoliiton malliin niin, että tiedotusvälineet pitävät yllä virallista todellisuutta ja teatterissa saa näytellä sitten sitä vallitsevaa todellisuutta?

Tosin kohtuudella ja rajatun ajan.

* * * *

Vielä 1990-luvun alkupuolella Hesarikin sai/uskalsi/osasi kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä.

Poliitikkojen kadonnut valta - Erkki Pennanen
HS - Pääkirjoitus - 5.4.1993

"Tosiasiassa koko poliittinen järjestelmämme on vinoutunut sellaiseksi, että hallituksella ja eduskunnalla, poliitikoilla yleensä, on kovin vähän sananvaltaa talouspolitiikassa. Valta on luisunut virkamiehille ja eturyhmille.

.......

Sorsan haastajaksi ilmaantunut Martti Ahtisaari sen sijaan arvosteli ensimmäisessä vaalipuheessaan silmäänpistävästi korporatismia. Hän asetti sen vaihtoehdoksi kansanvallan ja politiikan, joka nojaa toimivaan parlamentarismiin.

On mielenkiintoista nähdä, miten Sorsa ottaa vastaan Ahtisaaren haasteen korporatismista. Sosiaalidemokraateille jos keille ay-liikkeen vallan ja valtaelkeiden kritiikki taitaa olla vähintäänkin kaksipiippuinen kysymys. Ahtisaari saattaa joutua vielä selittelemään, mitä hän itse asiassa tarkoitti.

Korporatismilla on saavutuksensa. Muuttuneissa oloissa poliitikkojen olisi kuitenkin korkea aika ryhtyä peräämään kadonnutta valtaansa ja puolustamaan sitä."

* * * *

Kalliolainen - lehdessä Marjut Salaman arviointi:
"EDUSKUNTA 2 - Ryhmäteatterissa"

"Työryhmän uutteran, vaikean ja väsyttävän työn tuloksena on syntynyt todella ajankohtainen esitys siitä, miten meitä vedätetään ja kuinka demokratiaa ja eduskuntaa käytetään juoksupojan asemassa.

Isonrahan hyväveli-organisaatiot ja eläkerahastot määräävät maamme tahdin sellaisessa sävellajissa, ettei se oikein missään muussa kaltaisessamme maassa olisi edes mahdollista.

Kun siis ottaa huomioon, että maamme yhä edelleen väitetään olevan demokraattinen ja ennenkaikkea hyvinvointivaltio."

Lue lisää Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmästä osoitteessa:
http://www.kalliolainen.com/jutut/histoire.php?ID=1220

* * * *

Eikä tuossa kaikessa mitään. Jos se vain on sitä, mitä yhteisistä varoista tapahtuvalta asioiden hoitamiselta haluamme.

Kirjoitettaessa soi Sibelius

2 kommenttia

WilleWau

9.11.2012 20:04

Ihmetellä täytyy, etteivät isojen mediatalojen politiikan ja talouden toimitukset ole tarttuneet Eduskunta 2 esille nostamaan korporativismi - aiheeseen isosti. Tosin tämä arvioinnin jälkeen alkaa snaijjaamaan, ettei enää tarvitsekaan tuota medioiden vaikenemista ihmetellä.

No hyvä, että kulttuuritoimitukset saavat vielä jotain kirjoittaa.

* * * *

Eduskunta II – Satiiri veljeskunnista
6.11.2012 21:31 Olli Pusa

41 kommenttia

"Syyskuun lopulla oli Ryhmäteatterin uuden Eduskunta II näytelmän ensi-ilta. Kun näytelmän teemana on eläkejärjestelmä, oli tietenkin jo ammatillisen kiinnostuksenkin vuoksi mentävä katsomaan esitys.

Eduskunta-näytelmät eivät edusta tavallista näytelmää tyyliin Nummisuutarit. Ne ovat dokumenttiteatteria, jossa näyttämöllä esitettävät kommentit perustuvat eduskunnan pöytäkirjoihin, poliisikuulustelupöytäkirjoihin, median uutisiin tai tekijöiden syväkurkkujen lausuntoihin.

Dokumentaarisuutta tuo myös se, kun näyttämölle heijastetaan videopätkiä tai salissa kuuluu ääninauhoituksia puhelinkeskusteluista.

Teemana työeläkejärjestelmän ympärille muodostunut hyvä veli verkosto on minulle tuttu jo kaukaa. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin teemasta nettikirjan Renkien kaappaus (www.pusa.fi). Siinä yritin muodostaa laajempaa kuvaa hyvä veli verkostosta. Sitten verkosto on esiintynyt ahkerasti julkisuudessa arveluttavissa asiayhteyksissä. Olettaisin, että sekä kirjani että nämä tapahtumat ovat ehkä olleet inspiroimassa tekijöitä.

Näytelmän tekijöiden taustatyön laajuus on kuitenkin häkellyttävää.

Minunkin esille nostamistani teemoista he ovat kaivaneet esiin piirteitä, jotka ovat minulle uusia. Perusteellisuus ja dokumenttipohjaisuus luovat asioille niiden uskottavuuden. Toisaalta raskas asia on saatu esitettyä paikoins uorastaan hervottoman hauskalla tavalla.

Teemoja käsitellään virallisten pelureiden osalta avoimesti nimeltä mainiten. Kerrotaan, kuinka Matti Vuoria on Kari Stadighin esimies ja samalla Stadigh Vuorian esimies.

Yleisöllä on hauskaa, kun lavalle heijastetaan Matti Vuorian kieltämättä sekavaa selitystä asialle TV-ohjelma MOT:ssa. Samankaltainen esimies-alainen-esimies suhde on myös asuntokauppiailla Mika Vehviläinen ja Harri Sailas."

Lue kokonaan osoitteessa:
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123740-eduskunta-ii-satiiri-veljeskunnista

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:35

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus