Eduskuntavaalit sittenkin 10.10.2010?

  • WilleWau

Niin ovat kolmen suurimman puolueen puoluekokoukset tältä vuodelta ohitse ja hallitus jatkaa tänään uuden pääministerin johdolla maan johtamista.

Suunnasta on vaikea vielä sanoa mitään.

Vakaa vauhti tuntuu olevan voimakkaasti savuttavan 1970-luvun ranskalaisen taikka saksalaisen diisselin tasoa. Silloin tällöin tussahtavine karstapilvineen.

Sen verran selvittämätöntä moskaa on päässyt kasaantumaan poliittisen järjestelmämme moottoriin ja polttoainejärjestelmään. Myös EU:n suunnalta.

Nyt taidetaan enää vallan kulisseissa taktikoida sitä, että missä vaiheessa aikaistetut eduskuntavaalit kannattaa pitää.

Heränneiden puolueella on mielestäni mahdollista napata tulevissa vaaleissa 20-30 prosentin markkinaosuus annetuista äänistä.

Tässä kohtaa äänestäjien kannattaa olla tarkkana, sillä vaalirahoituksen aiheuttamat sidonnaisuudet ovat pitkälti avaamatta. Takuuvarmoja yllätyksiä on tarjolla....

Lisätietoja internetin hakukoneiden hakumoottoreilta hakusanoilla:

vaalirahoituksen salaisuudet julki

Ilman tätä piraattirahoituksen pöhheiköiden avaamista samat valtapuolueet jatkavat vallankahvassa.

Sen takia pelottavin ennuste tulevien vaalien suhteen on se, että nukkuvien puolue päihittää edelleen heränneiden puolueen.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:41

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus