Finanssikriisin ihmellisyyksiä

  • WilleWau

Väheksymättä yhtään maailmanlaajuisen finanssikriisin kokoa, niin ihmetyttää se, että Suomessa hinnat jatkavat takuuvarmaa nousuaan.

Ilmankos finanssikonserni Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ehdottaa verojen reilua alentamista. Muutenhan saattaa tällä menolla elintärkeä kotimainen kulutuskysyntä tyssätä.

Rahaa Suomessa on tarjolla, koska asuntokauppa käy taas ainakin uutistietojen mukaan mukavasti. Ei tullut ainakaan vielä muualta tuttua hintojen romahdusta.

Ruuan hinnan piti arvonlisäveron myötä alentua, mutta kävi juuri niin kuin pelättiin. Hintoja oli valmiiksi nostettu tulevan alennuksen varalle ja vähän ylikin.

Yritysmaailmassa finanssikriisi näkyy ja tuntuu. Nyt Itella keskittää ja tehostaa lajittelutoimintojaan. Ja kenkää tulee. Vaikka sitten eläkeputken kautta koukaten.

2 kommenttia

V.C. Mikko

5.10.2009 19:49

Tämä homma vaan tulee yksinkertaisesti menemään konkurssiin, ennemmin tai myöhemmin, joten olisikohan aika siirtyä toiseen järjestelmään, joka on paljon järkevämpi ja kestävämpi kuin tämä nykyinen hullunmylly.

Sillä kun tämä järjestelmä menee konkurssiin, niin silloin on enää turha puhua, että "Hei, meillä on parempi järjestelmäkin ilman tämän yhteiskuntamme ongelmia!", koska anarkia ja epätoivo ajaa ihmiset täyteen sotaan toisiaan vastaan ja ihmiskunta todennäköisesti tuhoutuu hyvin pitkälle maailman ekosysteemin kera.

Tervetuloa mukaan tekemään muutosta tulevaisuutemme turvaamiseksi.

http://www.thezeitgeistmovement.com/joomla/index.php?Itemid=50

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus