Kääritään hihat ja housunlahkeet

  • WilleWau

Onni on monesti pienestä kiinni.

Vaikka tunnustan saman tosiasian, minkä sosiaali-ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto totesi läksiäishaastattelussaan Uutispäivä demarissa 13.12.06:

- Valtio ei voi taata onnellisuutta.

* * * *

Vaan helkkarin moniin asioihin valtio voi yksittäisen kansalaisen elämässä vaikuttaa.

Sen takia olisi hyvä, että tuotaisiin uusia ajatuksia ruohonjuuritason kansalaisten elämään.

Koska monestihan ruoho on vihreämpää aisan toisella puolella. Vai mitenkä se vanhan kansan sananlasku menikään?

* * * *

Uutispäivä Demari totesi seksiasianministerin tarpeellisuuden numerossaan 19.2.07:

Väestökehityksen edessä ei pidä alistua

Valtiovarainministeriön liikkumavaraselvitystä arvioineet työmarkkinakeskusjärjestöt totesivat, ettei huonoon väestökehitykseen pidä alistua, vaan työllisyys ja tuottavuuspolitiikalla voidaan saada lisää liikkumavaraa.

* * * *

Seuraavan hallituksen seksiasiainministerin tarpeellisuuden voinee lukea Uutispäivä Demarin jutun rivien välistä, sillä jos suomalaisten määrä ei olennaisesti lisäänny, niin työikäisten turboruuvia väännetään entistä tiukemmalle.

* * * *

Tärkeintä olisi mielestäni taata jokaiselle suomalaiselle moniammatillisen työryhmän palvelut (lääkäri - fysioterapeutti - seksuaaliterapeutti), jotta hormonaaliseen työhurmokseenkin vaikuttava jokaisen suomalaisen henkilökohtainen seksielämä saataisiin jengoilleen.

Sen suhteenhan voisivat kaikki puoluejohtajat röyhistellä rintojansa: "Jakovaraa nääs piisaa."

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.