KOSKETELKAA ENEMMÄN TOISIANNE OIKEALLA TAVALLA

  • WilleWau

Yhden aiheen eli kovan väkivallan läpitunkevuus lasten piirrettyjä myöden on jo pitkään ollut vääjäämätön tosiasia television kautta. Ääntä, mäiskettä ja väkivallalla herkuttelua on enemmän kuin tarpeeksi. Lapsille suunnatuista peleistä puhumattakaan.

Sitten kun, laajennetaan tämä väkivaltabuumin inventaario koskemaan myös aikuisten ohjelmia, niin harvassa ovat ne iltaohjelmat, jotka eivät nivoudu jotain kautta väkivallan maailmaan. Mielellään televisiota pitäisi aukikin, mutta nyt television tarjonnasta on hiljaa jopa A.Nummisen Maurikin.

Mikäli sama painoarvo käytettäisiin rakkauden töitä esitettävien elokuvien ja dokumenttien näyttämiseen, olisiko tämä maailma parempi paikka elää ja olla?

Erotiikan alalla valitetaan tehtyjen elokuvien olevan liian miespainotteista näkökulmaa edustavia. Nyt uskallankin jo paljastaa, että olen odottanut jo parivuosikymmentä naisnäkökulmaa tähän ainakin omaa mieltäni melkeinpä alati kiehtovaan aiheeseen. Enkä tarkoita pelkästään yksipuolisesti jyräävää feminististä näkökulmaa asioihin, vaikkakin uskon sen myös edustavan sitä oikeutettua näkökulmaa, kuinka ihmiset voisivat pärjätä toistensa kanssa paremmin ilman väkivaltaa.

Amerikkalaisessa elokuvissa roiskitaan eri kaliiberin aseilla todellakin niin paljon, ettei oikeastaan mikään tunnu katsojille eikä varsinkaan tekijöille riittävän. Kun seuraa sitten aitoja uutisia Amerikan mantereelta, niin jotenkin on jäänyt sellainen kuva, että siinä maassa piisaa todella paljon niitä ressukoita, joilla on mennyt ammukset ja vellit aivan sekaisin. Ja kaiken lisäksi hyvin nuoresta pitäen.

Kehon rakkauden ja flirtin elekieli, body language ja pikkuhauska ympäripyöreiden puhuminen, small talk, tuntuvat jääneen aseilla puhumisen jalkoihin. Sillä ei vaikuta kovin uskottavalta, kun sankaripari raa`an ja autenttisen tarkkaan näytetyn tappamisen väliajalla keskittyy tekemään toisilleen rakkauden töitä, niin kaikki tapahtuu tiukasti peiton alla tai satiiniset yöasut tiukasti jalassa. Vähän niin kuin aseet ja panokset olisivat koko kiihkeän toiminnan ajan tehdaspakkauksissaan vain hiukkasen hipelöitävinä.

Sillä eihän elämä voi olla pelkkää tv-kulissia, jossa unohdetaan opettaa uusille sukupolville ne ihanaiset asiat, joita rakkauden kieli murteineen mahdollistaa ilmaista toisilleen kipeästi vahingoittavan väkivaltaisen raakuuden sijaan. Eikä kuudesti laukeavan tarvitse olla todellakaan ase; tavattiin kotikylän tanhuvilla sanoa, jossa suurperheet olivat vielä 60-70-luvuilla auvoista arkea.

Onneksi ainakin meikäläisen kerrostalon suunnalla naapureilla tuntuvat peitot pelmuavan ja vaatteet lentävät väliin yli parvekkeen kaiteiden, kun rakkauden aidoimmat aseet puhuvat ja hurmoksen urut ulvovat myös tarkkakuuloisen naapuruston korviin kuultaviksi. Nyrkin oklöttävän mätkeen ja piipaa-autojen sijaan.

Thank`s God It`s Friday.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.