Kunnon Ammeet Koteihin Oitis (K.A.K.O-projekti)

  • WilleWau

1970- ja 80-luvun taitteessa kylpyammeesta tuli joka kodin lainsuojaton. Kotitalouden veden tuhlari, energiasyöppö. Siinä muutamia haukkumanimiä, jotka vauhdittivat ennennäkemätöntä kylpyammeiden irtirepimisaaltoja Hangosta Hanoihin Tiktomin kautta koukaten melkein Nuorgamiin asti.

Kylpyammeet taisivat olla ekouhittelun ensimmäinen viaton uhri, jonka puolesta taistelemaan ei ole toistaiseksi syntynyt kansanliikettä. Monta potentiaalista ammesukupolvea ollaan jo menetetty, mutta ei onneksi lopullisesti.

Kylpyammeiden tilalle tulleet vesipihit suihkut totuttivat meidät uuteen tapaan peseytyä. Tehokkaasti ja nopeasti. Aikanapein varustettuna vieläpä silmät saippuassa painonappia etsien ja aikasäätäjän sumeaa logiikkaa sadatellen.

Kotiammetta parempaa rentoutuspaikkaa en ainakaan itse tiedä. Kuntoilun ja venyttelyn jälkeen lämmin kylpy tuntuu mahtavalta. Joku toinen taas tykkää ammeessaan enemmän avannon kylmästä vedestä. Ennakkoluulottomasti voi toki kokeilla molemmat mahdollisuudet yhden istuntokerran aikana. Väliajalla käynti omalla jääkaapilla on sallittua, muttei pakollista. Nestetasapainosta huolehtiminen on kylpiessä aina suotavaa.

Erilaisen vaahto- tai yrttikylvyn yhdistelmät tekevät kotiammeesta ylivoimaisen paikan myös päivän ponnistuksista palautumiseen. Riittävän tilavana amme saattaa toimia myös uusien ponnistusten katalysaattorina. Lapsiperheessä vanhempien kahdenkeskiset hetket ovat joskus todella kortilla. Pienten lapsenhoitojärjestelyjen kautta tai ajoitusta hienosäätämällä aina on aikaa perheelliselläkin ammeeseen menoa varten.

Kynttilävalaistusta ja tunne-elämän tuntoja hivelevää taustamusiikkia hyödyntämällä ammekylpytunnelmaa voi nostaa aina stratosfääriin asti. Kirjan lukeminen ja jalojen juomien nauttiminen onnistuu myös tarvittaessa. Sanoisinpa, että noiden asioiden tekeminen on mahdotonta ympäristöystävälliseksi tiedetyssä vesipihissä suihkussa.

Vanhan ajan ammekylvyssä rentoutuneiden ja kovimmasta stressistä lauenneiden ihmisten määrän kasvu on uuden ajan ympäristöystävällisyyttä parhaimmillaan. Huoneistokohtaiset vesimittarit kohdentavat kustannukset kuluttajan valintojen mukaan. Koti omalla saunalla ja ammeella lienee vielä mahdollista toteuttaa. Vai ovatko pesutiloja koteihin suunnittelevat rakennussuunnittelijat jo unohtaneet ammekylvyn moninaiset mahdollisuudet?

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.