Rapsakkata

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on lobbarit.

Pääministerin asemasta  1

En tiedä paljonko Suomessa on toimittajia, mutta tuntuu ihmeelliseltä, ettei tiedotusvälineissä vieläkään ole julkaistu tarkkaan aikajanaan perustuvaa tilannekuvaa siitä, mitä tapahtui ennen perussuomalaisten puoluekokousta, sen aikana ja jälkeen.

Aikajanan yläpuolelle tiedot siitä, että kuka teki mitäkin ja keiden kanssa toimien?

Aikajanan alapuolelle tiedot siitä, että mitä pitkäkestoiseen julkisuuden valokeilaan joutunut pääministeri Juha Sipilä on sanonut. Aikajanalle on tärkeää saada myös tietolähteet näkyviin.

Lobbaus ja lobbarit osana hallituskoneistoa.
Lobbaus ja lobbarit osana hallituskoneistoa.

Tuosta kuvakoosteesta voinee vetää "Ei me lobbareita kuunnella. Luetaan vain heiltä tulleet sähköpostit ja viestilaput sekä toteutetaan heidän toiveensa" - johtopäätöksen?

Nimittäin. Yksi polku perussuomalaisten hajoittamiseen ja hallituksen pystyssä pysymiseen on selvittämättä.

Mitkä mahtoivat olla erittäin isoja omia, esimerkiksi; sote-intressejä omaavien etujärjestöjen ja niiden jäsenjärjestöjen ohjaustoimenpiteet, kun perussuomalaiset louhittiin oppositioon?

Eikä tuossa kaikki.

Miten monta nykyisen hallituksen erityisavustajista ja valtiosihteereistä tulevat erilaisista etujärjestöistä? Tai lobbaustoimistoista?

Esimerkki edellisen hallituksen sisältä. Kuka on Pia Pohja ja kenen valtiosihteerinä hän toimi? Entä mikä on hänen edeltäjänsä Vesa Rantahalvarin työpaikka?

Voisiko tässä Suomi 2017 kuvakoosteessa olla vinkkiä sille, että miksei iso kohulla perustettu vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta pohtinut työryhmä saanut mitään aikaiseksi? Siis, jos ajatellaan parannuksia potilaan/vakuutetun asemaan.


Vaikuttajaviestintä  1

Suhteisiinhan elämä pitkälti perustuu. Niin verkossa kuin tosielämässä. Olemme aina eläneet uusien tapahtumien keskellä, mutta yhteismitallisesti niitä on vaikea väliin huomata, kun olemme entistä riippuvaisempia tiedonvälityksestä. Varsinkin yhteiskunnallisesti asioiden suhteen. Mitä meille kerrotaan ja mitä taas ei?

Samalla kun niin sanotun virallisen journalismin alalla tapahtuu ja rytisee koko ajan, niin tarjolle tulleita tiedonvälityksen tyhjiä aukkoja on tullut täyttämään uusia yrittäjiä. Niistä Kauppalehti kertoi 14.7.2016 raflaavasti näin.

Ajan henki vie lobbaustoimistojen suuntaan.
Ajan henki vie lobbaustoimistojen suuntaan.

Pohjoisranta on alan toiseksi suurin toimisto. Sen myyntikate laski viime vuonna 1,7 prosenttia 4,7 miljoonaan euroon ja liiketulos putosi 816 000 euroon.

Toimitusjohtaja Jouni Heinosen mukaan ongelmia aiheuttaa voimakas hintakilpailu: jokaista kilpailutusta on mahdoton voittaa.

”Hinnat ovat välillä ihan poskettoman huonoja. Emme halua lähteä sellaiseen mukaan, ja se on varmasti yksi laskua selittävä tekijä”, Heinonen sanoo.

Lisäksi Heinonen huomauttaa monen kilpailijan tarjoavan palveluita Pohjoisrantaa laajemmin. Sekin aikoo laajentaa palvelutarjontaansa tänä syksynä, mutta Heinonen ei vielä kerro asiasta tarkemmin.

Lähde: Kauppalehti 14.7.2016 - Ellun Kanat ja Miltton vetävät viestinnän kiitoa

Peli on tuollakin alalla kovaa, mutta Kauppalehdenkin jutun mukaan ilmeisen erittäin kannattavaa? Vaan mitä nuo jutussa mainitut laajemmat palvelut mahdollisesti ovat? Mitä kaikkea, millä keinovalikoimilla ja keiden toimesta niitä tarjotaan? Miksi lobbausta vältellään sanana entistä kiivaammin?

Yksi näkökulma tästä Suomi 2017 - blogin artikkelista:

← Pankkien panttivangit
Lobbaustoimistot
Julkaistu heinäkuu 19, 2016
by Suomi 2017 - Suomi 2.0

Yksi vähälle huomiolle jäänyt vaikuttajaryhmä tulee päivänvaloon tässä artikkelissa. Isolla rahalla toimivat lobbaus- ja viestintätoimistot, jotka olivat erittäin vahvasti edustettuina viime viikolla vuoden 2016 SuomiAreena – tapahtumassa Porissa. Varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön. Kuin myös koko SuomiAreena – tapahtumaa seuranneen viikonlopun Porin Jazzeissa. Sen VIP-alueilla.

Lue ison kuvan katsausta osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2016/07/19/lobbaustoimistot/


Eduskunta III dokumenttinäytelmä

Kolmiosaisen sarjan viimeinen. Eduskunta 3 - dokumenttinäytelmä ei jätä ketään kylmäksi.

Näytelmän sisältö on aikamoisen jytäkkä!
Näytelmän sisältö on aikamoisen jytäkkä!

Näytelmän käänteistä herää kysymys ja jos toinenkin? Miksei tästäkään ole median toimesta meille kerrottu? Eikö politiikoilla ole enää valtaa? Mitä kaikkea on jo sovittu, mutta meille ei ole vieläkään kerrottu? Suomessa ja EU:ssa tehtyinä.

Entistä useamman nähtyä Eduskunta 3:sen, niin kuhinaa syntyy varmasti vallan huipulla. Kuin myös katu- ja ruohonjuuritasolla. Tervetullutta sellaista.

Liput tuntuvat menevän nyt kuumille kiville.

Varsinkin, kun lopullisen näytelmän nähden toimittajien; hyvin pureksittuja arvosteluja alkaa olla saatavilla. Puolesta ja vastaan.

* *

Lisätietoa Eduskunta 3 dokumenttinäytelmästä Ryhmäteatterin nettisivuilta:
http://www.ryhmateatteri.fi/esitykset/eduskunta_iii
– esitysten aikataulut ja lippujen ostaminen

ja Facebookista:
https://www.facebook.com/Ryhmateatteri
– eri tiedotusvälineissä olleita tekijöiden haastatteluja ja näytelmän arvioinnit.

* *

Entä näitkö aiemman? Eduskunta 2 - dokumenttinäytelmän vuonna 2012? Sehän käsitteli Suomen todellista hallintamuotoa; korporatismia. Jättimäisten eläkeyhtiöiden kautta. Joita hallinnoivat, parhaillaan pääministeri Sipilän hallituksen kovassa kurmutuksessa olevat, työmarkkinaosapuolet.

Mielenkiintoista seurata kaatuuko kansallinen korporatismimme? Ja jos kaatuu, niin mitä sen tilalle? Viimeinkin aitoa; perustuslakiin pohjautuvaa parlamentarismia? Vaiko vain tiettyjen etujärjestöjen hallinoimaa, jota myös fasismiksi kutsutaan.

← Kansanäänestys 2017
Korporatismi kaatumassa?
Julkaistu syyskuu 23, 2015

Vaiko kovenemassa? Yhteiskuntasopimuksen kautta tapahtunut tykitys Suomen todellista hallintamuotoa eli korporatismia kohtaan on ollut viime kuukausina kova. Tykitys pelkästään korporatismin yhtä osapuolta; ay-liikettä eli työntekijäpuolen ammattijärjestöjä kohtaan on ollut saatanallisen massiivinen.

Ketkä tapahtumia ohjaavat ja aikatauluttavat? Entä käsikirjoittavat? Yksi avoin veikkaus tulee tästä linkistä

Lue kohteliaimmin lisää linkistä:
https://suomi2017.wordpress.com/2015/09/23/korporatismi-kaatumassa/