Ohranasta kallellaan Tervoon

Yksi paljon kuultuja elämänviisauksia menee jotenkin sen sorttisesti, että menneisyydessä ei kannata elää ja piehtaroida. Kuitenkin se itse elää keskuudessamme täysillä tänäänkin.

- - - - - -

Jari Tervon kirjallinen tuotanto hakee vertaistaan. Lauserakenteet ja kielikuvat saavat varmasti monen äidinkielen opettajan haukkomaan henkeään. Kääntäjiä varten on olemassa haaste, johon heistä ei liene kovin moni vielä tarttunut.

Harvalla suomalaisella kirjailijalla on myöskään olemassa nimensä mukaista kuntaa Suomessa.

- - - - - -

Lukemisen suhteen jokainen Tervon kirjoista asettaa mielestäni haasteen myös lukijalleen. Ainakin itselleni. Joskus Tervon kirjat viipyvät kuukausia luettavina olevien kirjojen pinossa. Jotkut taas ovat todella nopeasti kirjastoon palautettavien kasassa. Kokonaan luettuina.

Vaan erittäin verevää on Tervon viljelemä kieli, tapahtumat ja Tervon kuvaamat ihmishahmot. Kuin luotuja valkokankaalle projisoitaviksi tai kuunnelmien kutkuttaviksi äänneyhtymiksi.

- - - - - -

Jari Tervon Ohrana – nimisen kirjan lukemista voin suositella lämpimästi kaikille, sillä se kertoo mitä peliä politiikassa on Suomessa aina ollut oleman ja tulee olemaan. Kansallisen turvallisuuden ja etujen nimissä. Toisilleen entuudestaan tuntemattomien yksilöiden kohtaloiden tanssiessa pirunripaskaa. Eri aikaan ja kuitenkin samaan tahtiin yhtyen.

- - - - - -

Ohrana - kirjaan sisältyy myös mielestäni yksi kauneimmista kirjallisuuden naissukupuolen rintojen kuvauksista, jonka laitan tähän jokaisen Teistä mielessänne visualisoitavaksi:

”Zinaida halusi kuulla vankila-ajastani, mutta kieltäydyin kertomasta ellei häntä näytä minulle rintojaan. Niitten ajatteleminen piti minua hereillä yöt ja ne olivat vahvemmat kuin unipilleri.

Ne olivat planeetan ihmeellisimmät elimet synnyttimien jälkeen.

Tyrmäävän pehmeinä ne tulvivat ravintoa. Ne liikkuivat ja ne tuntuivat tuijottavan miestä yhtaikaa sekä kiihottaen että lohduttaen. Ne julistivat elämää ja sen runsautta. Nainen on ihmisistä lähimpänä jumaluutta ja ainoa jumala jota olen kumartanut sadan kuuden vuoden likana.

Zinaida nojasi olkapää edellä karmiin ovensuussa ja myönsi, että osaapa vanha mies lämpöisiä puhua eikä varmasti ensimmäistä kertaa, ja kun hän oli pessyt toisen kerroksen kerhohuoneen ikkunat, hän näytti rintansa raukean auringon valossa.

Ne hymyilivät minulle.”

- - - - - -

Toisekseen se pitää Ohranan lukemisen jälkeen myöntää, että pilkkujen käytön ja paikkojen suhteen Jari Tervo on selvä anarkisti. Vieläpä hauska ja katu-uskottava sellainen. Myös naisellisten rinnanmuodostusten kuvaamisen suhteen.