Olympiarenkaat uudelle aikakaudelle

  • WilleWau

1. Ihmisoikeusasiat ovat yksilölle elintärkeitä.

2. Ilmastonmuutosasiat huonompaan suuntaan ovat maapallon asukkaille pelottavia.

3. Maalla, merellä ja ilmassa yli rajojen vaeltavissa saastemassoissa ei ole järkeä.

- - - -

Kansainvälisen olympiakomitean toimiin ei liity ainakaan toistaiseksi sellaista kokonaisvaltaista järkeä, että jokin edellä mainituista asioista olisi aina seuraavien olympialaisten pitopaikan valinnassa yhtä tärkeä.

Rahalla ja suhteilla saa myös olympialaiset. Vaikka nuo kolmen kohdan asiaa olisivat järjestäjämaan kohteessa pahasti rempallaan.

Ihmeen pitkälle meni ajallisesti mielestäni tuo, että Tiibetissä alkoi tapahtumaan. Mitä kaikkea tuleman pitää sitä tuskin kukaan pystyy ennustamaan.

Eiköhän Kiinan kokoiseen maahan mahdu aikamoinen joukko yrittäjiä, jotka haluavat saada asiaansa olympialaisten yhteydessä esille.

- - - -

Jatkossa olisi hienoa, että maanosille valittaisiin pysyvät pitopaikat kesä- ja talviolympialaisille. Eipä tulisi harvemminkaan pidettäville lajipaikoille tyhjäkäyntiä.

Olympiakomitean taholta voitaisiin taata näin toimivat ja vakioidut olosuhteet sekä se, että kaikki osallistuvat maat saisivat tasapuolisesti osuuteensa olympialaisten voitoista.

Talkoo- ja orjatyöläisiä unohtamatta. Tuskinpa Pekingin kisojen suorituspaikkojen rakentamishistoriaa tullaan koskaan avaamaan länsimaisille tiedotusvälineille.

- - - -

Toivottavasti Pekingin olympialaiset kuitenkin pidetään ja saamme kuulla avoimesti myös tavallisten kiinalaisten arjesta enemmän. Rikkaista kuin köyhistä.

Pekingin olympialaisten aikaan kansainvälinen olympiakomitea kirjaa tarkasti vastaisen varalle ne asiat, jotka pitää jatkossa ottaa entistä tarkemmin huomioon, kun kisapaikkoja valitaan. Yhteistyössä tunnustettujen ihmisoikeus – ja ympäristöjärjestöjen kanssa.

Ennen kuin päästään aloittamaan vakioitujen olympiakisapaikkojen käytäntö. Maanosien välillä kokemuksia vaihtaen ja ns. päivän hintaan sekä kestävän kehityksen toimiin luottaen.

- - - -

Pienistä teoista alkaa olympiamaailmankin parantaminen.

Roskapäivässä liikkeestä löytyy tietoa jo kiinaksikin: http://www.roskapaivassa.net/

Toivottavasti saamme Pekingin olympialaisista ainakin rehellistä tietoa siitä, minne ja miten käsiteltynä olympialaisten tuottamat jätteet lopulta päätyvät….

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:02

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus