Pääministeri Paavo Väyrynen

  • WilleWau

Uskokaa tai älkää nyt sai keskustan puheenjohtajakamppailu kunnon lähtölaukauksen.

Väyrysen uudistajan rooli jää nähtäväksi. Muuten 1960- ja -70 luvuilta kumpuava ja keskustan jalostama maan tapa uhkaa jatkua. Varsinkin vaalirahoituksen avoimuudessa.

Mielestäni Väyrynen voi omalta osaltaan aloittaa kertomalla oman voitokkaan vaalikampanjansa rahoittajat vuoden 2004 eurovaaleista.

Oman rahan osuus oli Väyrysen ko. vaalikampanjan rahoituksessa poikkeuksellisen suuri - 47 091,30 euroa. Joten siitä ei otsikoita revitä.

Sitten tullaan vaalirahoituksen sidonnaisuusosuuteen, joka on monilla keskustan kansanedustajilla ja ministereillä poikkeuksellisen suuri.

[/b]Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta[/b]
Suomen Puolesta ry.

Kyseessä on yhdistys, joka on saanut tuloja muun muassa 6 267,-
kirjojen ja taulujen myynnillä sekä pieniä lahjoituksia yhteisöiltä ja yksityisiltä

Yksityisiä henkilöitä ei tarvitse nimien osalta paljastaa, mutta kaikki muut kylläkin. Jos Väyrynen on myös teoissaan uudistaja.

Lakihan ei ole tälle Väyrysen teolle olle millään tavalla esteenä:
http://vivalarevolution09.wikispaces.com/message/view/Etusivu/15026766

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:43

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus