Tarastin työryhmälle deadline

  • WilleWau

En ole politiikan asiantuntija, mutta olen vakuuttunut siitä, että Suomen maassa on paljon mätää. Jos on toki hyvääkin.

Tarastin työryhmällä ei ole mielestäni mitään jatkamisen edellytyksiä, elleivät puolueet ja niiden vaaleissa olleet ehdokkaat paljasta vaalirahoituksiaan koko 2000-luvulta. Deadline on syyskuun alku.

Olen vakuuttunut siitä, että pienpuolueissa on järkeä. Kunhan ne pystyvät formuloimaan sanomaansa selkokielelle. Jos katsotaan vaaleissa äänestämättä jättävien osuutta, niin markkinarako on huikean iso.

-------------------------------

Tässä tulee yksi parhaista silmiini osuneista ehdotuksista, miksei Tarastin työryhmän pidä enää nykykokoonpanossa jatkaa:

>>>>>> Itsenäisyyspuolue vaatii Tarastin ryhmää uusiksi

julkaistu 13.8.2009 klo 23:46

Itsenäisyyspuolue vaatii, että hallintoneuvos Lauri Tarastin johtaman vaali- ja puoluerahoitustyöryhmän koostumus pannaan uusiksi.

Itsenäisyyspuolue toteaa kannanotossaan, että työryhmässä on lähinnä eduskuntapuolueiden edustajia. Heitä on 12 jäsenestä kahdeksan.

Päätösten tekeminen jää siis eduskunnalle ja hallitukselle, kun Itsenäisyyspuolueen mielestä avoimuuden sääntöihin kuuluisi, että muutoksia valmistelevassa työryhmässä olisi enemmistö muita kuin asianomaisia.

Puolueen mukaan olisikin tärkeää, että ryhmään saataisiin myös puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ajavien kansalaisjärjestöjen sekä eduskuntaan kuulumattomien puolueiden edustajia.

YLE Uutiset

-------------------------------

Eipä muuta lisättävää kuin se, etteivät nuo mukaan valittavat kansalaisjärjestöt ole puolueiden etäpesäkkeitä....

2 kommenttia

Anonyymi

14.8.2009 15:15

Näin kohteliaisuutta ja soveliasta keskusteltavaa, ylläpitävää toimintaa kannustaen: Olen täysin samaa mieltä! ..

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus