Terveydenhoidon SiCKOttaminen aloitettu?

  • WilleWau

Eilen pukkasi tuttavaltani viestiä "piip" - sairaalasta.

Osastolla on jo pelkkää ruotsia puhuvia mieshoitajia työssä. Lisäksi tumman iho- ja hiusvärityksen omaavia naishoitajia, joiden ilmansuunnaksi veikataan Filippiinejä.

Muutenkin hoidon antamisessa potilaille on siirrytty italialaiseen tyyliin hoitaa asioita. Kestää, kestää, kestää. Ei pääse vessaan, saati sitten pesulle. Omatoimisuus tai alle laskeminen ovat valttia.

Kielimuuriakin on potilashoidossa vaikea murtaa, jos yhteinen puhuttu kieli puuttuu kokonaan.

Joten kovat taitavat olla jo piipussa. Molemmilla kiistan osapuolilla.

- - - - - - - - -

Ulkomailla paljon asunut tuttavani kertoi, että Ruotsissa oli 70-80 luvuilla ja hänen tietojensa mukaan on varmaan vieläkin hyvin samantapainen järjestelmä.

Siellä oli sairaala-apulaisina turkkilaisia miehiä jotka kieltäytyivät uskontoonsa vedoten ottamaan käskyjä naispuolisilta sairaanhoitajilta!

Se oli aikamoinen soppa ja Suomi matkii Ruotsia niin kuin aina.

- - - - - - - - -

Annan tukeni hoitajien joukkoirtisanoutumiselle, koska he ja lukuisat muut ovat palkkansa ansainneet. Muutenkin kuin ainaisten puheitten tasolla.

Jorma Ollila osui puheissaan oikeaan, että yhtenä suurimpana syynä tähän tilanteeseen ajautumisessa on se, että taloudellisiin kriisitilanteisiin sopiva keskitetty palkkaratkaisumalli on pitkälti syypää tilanteeseen. Vastuunkantajia tilanteeseen on turha etsiä, koska niitä ei Suomesta koskaan löydy.

Sovittelulautakunnan puheenjohtajalla arkkiatri Risto Pelkosellakin taitaa olla muhkeanlainen ketunhäntien tuppo kainalossaan.

Toivottavasti sairaanhoitajat ovat hänen taustastaan tietoisia.

- - - - - - - - -

Lähde: MOT 8.2.1999

Lääkärien ammattikunnan vanhin, arkkiatri vahtii nimenomaan lääkärietiikkaa ja pohtii moraalikysymyksiä. Tarvitsemme siis juuri hänen haastattelunsa. Puhelinnumero löytyy helposti, mutta lääkärimatrikkeli pysäyttää:

Pelkonen Risto, arkkiatri, professori, Jälleenvakuutusyhtiö Varman ylilääkäri vuosina 72-96.

Lisätietoa: http://www.yle.fi/mot/080299/080299.htm

- - - - - - - - -

Ammattiliittojen merkitys korostuu jatkossa mielestäni entisestään.

Nythän ne joutuvat ihan oikeasti seuraamaan ja ymmärtämään muuttuvan maailman tilanteita entistä nopeammissa sykleissä. Eikä kolmikannan rakastamiin pitkäkestoisiin talvisiin kelohonkamökkiseminaareihin ja kesäisiin golf-kierroksiin ole enää paluuta.

Pelkästään isoja teollisuuden ammattiliittoja hyödyttävään kartellimaiseen sopimiseen ei ole enää mahdollisuuksia. Vaikka ne takuuvarmasti omasta siivustaan jatkossakin pitävät huolensa.

- - - - - - - -

Se mikä tässä Suomi-kuviossa on jo itseäni pitkään ihmetyttänyt on se ulkomaisten investointien vähyys Suomeen päin.

Ihmeelliseltä tuntuu, että ”puupulan” takia tehtaita lopetetaan Suomesta. Ainakin lintuperspektiivistä katsottuna.

Kaiken lisäksi olemme jo vuosien ajan olleet yksi maapallon kilpailukykyisimmistä maista. Ainakin paperilla tehtyjen tutkimusten mukaan.

Eikä meillä ole paperilla tehtyjen tutkimusten mukaan korruptiota eikä muita kansainvälisiä paheita.

Tosin onhan meillä työelämän sopimusjärjestelmässä korporativismiin perustuvaa kolmikantaa ja lakisääteisissä vakuutuksissa nelikantaa. Se vain ihmetyttää, että miksi niihin perustuvia toimintamalleja ei ole onnistuttu ”myymään” laajemmin esimerkiksi Euroopan Unionin maihin?

- - - - - - - -

Silloin kun on Suomessa on tarve supistaa yksilön tai tietyn ammattiryhmän perusoikeuksia, niin lainsäädäntötoiminta on tarvittaessa uskomattoman nopeaa. Viikossa saadaan jo selvää jälkeä. Tarvittaessa jopa pidennetyssä viikonlopussakin.

Sitten kun pitäisi toimia toisin päin, niin 10 vuotta on vasta lämmittelyaika.

Työryhmää, komiteaa, selvitysmiestä pukkaa peliin niin, että lopulta epäkohtien korjaaminen hautautuu lakiviidakkoon, josta eivät edes Tarzan ja Mustanaamio pystyisi selviytymään järjissään ihmisten ilmoille.

Kelakin tunnusti asian Sosiaalivakuutus-lehdessään 5/2006. Vaan epäkohdat korjaavia toimenpiteitä ei ole vakuutuslääkärijärjestelmän suhteen vieläkään aloitettu.

Henkilökohtainen selvitysmies potilaille
Henkilökohtainen selvitysmies potilaille

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:11

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus