Voisiko lyhyiden ja ytimekkäiden kansalaisaloitteiden aalto olla olla se vipuvoima, jonka avulla voimme yhdessä vaikuttaa politiikan isoon kuvaan?
Vai ollaanko nyt parhaillaan, vain viemässä jo 1990-luvulla puheena olleita isoja rakenneuudistuksia maaliin? Kansalaisilta mitään kysymättä ja kertomatta.
1990-luvulla ongelmat olivat samoja. Vienti ei vetänyt. Valtion velka oli kasvanut uhkaavan isoksi. Työttömyys rikkoi ennätyksiä. Suomalaisia työntekijöitä korvaamaan haluttiin saada halvempaa työvoimaa.
Tasavallan presidentiksi sdp:n ehdokkaana valittu Martti Ahtisaari nostatti sdp:n ja SAK:n leirissä hiuksia sekä verenpaineita. Presidentin kampanjan aikainen vaatimus lisätä kansanvaltaa ihan oikeasti ja vähentää puolueiden sekä etujärjestöjen; oli ennen kuulumaton.
Nytkin tehdään parasta aikaa irtaantumisyrityksiä kansallisesta korporatismista; länsimaisen demokratian perustalta toimivan parlamentarismin suuntaan.
Tosin kukaan vaaleilla valittu ei ole noin kertonut. Vaan vinkin antoi 17.10.2015 Uusi Suomi - verkkolehdessä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J.Penttilä. Isompaan uutiseen piilotettuna.
Vai käykö niin, että "lipsahdamme" kansallisesta korporatismistanmme; lume demokratian kaapuun puettuun finanssifasimiin ja tiukasti kuristavaan liittovaltiokehykseen?
Varoittavan vinkin tästä antoi taas SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja blogikirjoituksessaan "Haukat saivat yliotteen EK:ssa", Uusi Suomi Puheenvuorossa.
"Ei voi olla yhtymättä Raimo Sailaksen jokunen viikko sitten esittämään johtopäätökseen, että taustalla on EK:n ideologinen motiivi työntää ay-liike sivuraiteille yhteiskunnassa. Tätä ideologista pyrkimystä tukee myös Sipilän kolmen ässän hallitus."
Yhteiskuntasopimussooppaa ja sen ainesosien selville saamista; yhdestä lähestymiskulmasta eli katu - ja ruohonjuuritasolta katsottuna, osoitteessa
https://suomi2017.wordpress.com/2015/12/04/yhteiskuntasopimus/
Kirjoitettaessa soi metronomi tikitys
