Tulipas avattua terassikausi!
Kahdessa paikassa kakkukahvit auringossa, ihanaa!
Tuplacappuccinon ja leivonnaisten lisäksi kuuluu terassi-vakio-satsiini myös hedelmämehu, vesi ja uusi lehti.
Nyt oli repussa mistä valita:
Fiske För Alla, Diver, Climbing, JapanPop, Suomen Sotilas, Harvard Business Review ja Sniper.
Skitsoa?
Olen vieraillut kai sadoissa kahviloissa ympäri maailmaa. Niissä minua kiusaa pari asiaa, joista harva muu kärsii. Ensinnäkin on se juttu, että olen pitkäraajaisuuteni kompensaatioksi erittäin lyhyttorsoinen. Siis vyötäröstä kainaloon on vaaksan verran matkaa.
http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1261082/
Tämä aiheuttaa pöhlön efektin.
Useimmat pöydät ovat hiukka liian korkeita, ja melkein kaikki baarituolilla varustetut korkeat pöydät ovat suorastaan vaikeita. Pystyn hörppäämään kupista nostamatta sitä pöydältä . Melkein leuka on pöydässä kuin pikkulapsella. Näyttää tosi hullulta, kun seisomapituutta on kuitenkin 188.
Sahatkaa pöydänjalkoja! Ne ovat normaaleillekin liian korkeita. Myös Torrefazione, haloo!
—————————————————————————
Toinen, vielä henkilökohtaisempi kirous on Huojuva Pöytä. Jos joku muu valitsee minulle pöydän, se on vakaa kuin silokallio. Jos minä valitsen, pöytä perskules keikkuu kuin mekaaninen rodeohärkä.
Teimme kerran Roomassa testin. Tullessamme tyhjälle isolle terassille, jossa oli n.50 pöytää, minä valitsin pöydän. No, sehän steppasi paikallaan jokaisesta kahvilusikan liikkeestäkin. Otat pöydältä edes servetin, klopklop, kahvia tassilla, jalallinen lasi on kaatua…..jne.
Kokeilin naapuripöydät. Vakaat kuin videokamerani kolmijalka. Suutuin ja kokeilin jokaisen pöydän! Yksikään muu ei helskutti keikkunut!
Maltalla nauratti, kun tulimme ulkoilmakahvilaan entisen tykistöbunkkerin pihalle. Kaikki oli metristä rautabetonia, ja penkit ja yksijalkaiset pikku pöydätkin olivat betonia. Sanoin, että nyt ei ainakaan pöytäni perkele keiku!
Kannoin tavarat pöytään. Istuin ja piankin tuli nojattua kyynärpäällä. Betonipöytä huojahteli naristen! HÄHH? Betoni oli heti kannen alta huonosti valettu, ja sisään päässyt ruostekosteus oli turmellut raudoituksen ja halkaissut jotenkin reidenvahvuisen jalan, joka huojui yhden paksun raudan varassa….
Nyt olen jo luopunut toivosta, ja aina heti istuessani pöytään keikutan sitä rutiininomaisella alistuneella liikkeellä. Jos vaimo ei ole mukana, pitäisi kai aina pyytää jotain ventovierasta valitsemaan pöytä minulle.
-” Rouva hyvä, saatte 50 senttiä, jos valitsette minulle pöydän.”
——————————————————————-
Cityn ”poika_laseissa” houkutteli minut sekopääleffaa katsomaan.
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/poika_laseissa/116857/
Tempaisin mukaani pikku popcornit ja huomasin maksaneeni 3,90 1,5 litrasta poppareita, kiesus. Ei se nyt mitään, mutta sitten tein tietämättäni Mr.Beanit. Tuikkasin sekaan ”voinmakuista” maustetta pullosta, jotta tulisi eräs nuoruuden jenkkilänmatka mieleen. (Jenkit pistää VOITA, natcherly!) Pimeässä leffassa mutustelin.
Kun valot syttyivät jälleen, huomasin että valkoinen voimauste oli maustanut takinrinnukseni, lakkini ja sylini kokonaan. ja tietty olin kokomustissa vaatteissa. Pömistely vain levitti, ja hieroi tahnaksi tuon jauheen. Palasin kotiin näyttäen ihan ninjalta joka on tapellut jauhovarastossa.