Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2007.
Edellinen

Miksi aina kiireessä kaikki on myöhässä  3

Tänään kiroilin hiljaa mielessäni odotellessani bussia Itäväylällä. Normaalisti kävelisin töistä metroasemalle ja hyppäisin sieltä bussiin, mutta kun nuo kintut on kipeät, en viitsinyt rääkkää itseäni joten tyydyin odottelemaan bussia, jolla harvemmin kuljen.

Normaalisti busseja menee viiden minuutin välein, vaan mitenkäs tänään-jouduin odottamaan 20minuuttia tätä kotteroa ja kaikenlisäksi junatkin oli myöhässä.

Päätin mennä Z-junalla, koska minulla oli tosiaan kiirus kotia, kun pyykkitupa oli varattu viidestä seiskaan. I-juna olisi mennyt 16:41 ja Z-juna 16:44

Menin laiturialueelle pällistelemään laituri 3:sen viereen, olen tottunut siihen että kaikki Riihimäen suuntaan menevät junat menee laiturilta kolme. Näin kun juna tuli, ihmettelin tosin kun se näytti jotenkin hassulta. Onnekseni havahduin laiturikuulutukseen "Juna Kouvolaan lähtee laiturilta kolme" Säpsähdin ja menin viereiselle laiturille (neloselle) odottamaan oikeata junaa. Olisi ollut juurikin mun tuuria, että olisin hypännyt vielä tuon hässäkän päälle Kouvolan junaan.

Kouvolan juna lähti pois ja näin kun Helsingin suunnasta tulee juna ja niin tuli muuten Riihimäenkin suunnalta-samalle laiturille. Kauhunsekaisin tuntein katselin, kun tämä Helsinkiin päin menevä juna näytti tulevan neloslaiturille-eli samalle jonne Z-junan pitäisi myös tulla, tai johon se oli siis jo tuloillaan.

Onneksi tuli kuulutus, että Z-juna Lahteen lähtee laiturilta kolme. Olisi muuten voinut tulla kolari x)

Mietin jo mielessäni, että vittu otan kyllä taksin, kun ei tää liikenne tunnu tykkäävän musta tänään.



Vaalikone  1

http://www.vaalikone.fi/eduskunta2007/

Pitihän tuota testata...

Sija Ehdokasnumero ja nimi Puolue Pisteet

1 243 Malkki Kyllikki Kristillisdemokraatit 298
2 4 Hakala Heimo Perussuomalaiset 279
3 238 Krogius Edward Kristillisdemokraatit 257
4 6 Hiltula Henry Perussuomalaiset 250
5 19 Petäjäjärvi Teijo Perussuomalaiset 246
6 245 Mäkinen Marja-Vuokko Kristillisdemokraatit 244
7 103 Österlund Markus RKP 244
8 228 Heistonen Viola Kristillisdemokraatit 243
9 26 Soini Timo Perussuomalaiset 243
10 24 Sinisalo Pekka Perussuomalaiset 241

3 epäsopivinta ehdokasta
302 56 Länsipuro Janne Vihreät -143
303 158 Huldén Larry SKP -149
304 121 Lindman Juho Vasemmistoliitto

Enpä ajatellut ensimmäistä vaihtoehtoa ainakaan äänestää




Kun sotkeuduin omaan näppäryyteeni  2

Olen kova flikka käyttää näppäinyhdistelmiä ctrl-v/-c/-p

Äsken kirjoitin sähköpostiviestiä ja tarkoituksena oli kopioida se, ennen kuin lähetän sen eteenpäin, koska cityn meilillä on tapana tehdä sellaisia jippoja, että se heittää sut pihalle sillä välin kun olet hetken aikaa puuhannut muuta, joten halusin varmistaa ettei hengellinen tuotokseni katoa maanpäältä.

Painoin sitten vahingossa ctrl-v, ja se liitti meilin päälle jonkun helvetin puhelinnumeron, jonka olin aiemmin kopioinut Eniron sivuilta. Vittu että tuollainen vituttaa!

Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun kikkailen tuolla tavoin viestejäni piloille.

Keräilen hetken aikaa itseäni ja kirjoitan uuden meilin.



Uusavuttomuuden ihmettelyä  8

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että jotku ihmiset ei osaa tehdä ruokaa. Siis minkäänlaista ruokaa!

Luulisi moisen taidon olevan sellainen ns. perustaito, vähän niin kuin luku/kirjoitustaito, mutta näin ei ole.
On ihmisiä, jotka eivät osaa keittää edes makaroonia, puhumattakaan muista "gourmee" ruokalajeista. Eivätkö tällaisten tapauksien vanhemmat ole kokkailleet kotona, tai ovatko he nukkuneet kotitaloustunneilla? Vai ovatko he vain niin saamattoman laiskoja.

On ihmisiä, jotka elävät käytännössä pelkällä leivällä ja einesruokapakkauksilla. Luulisi vuoden leivän/valmisruoan pupeltamisen jälkeen innostuvan kokkailusta, onhan kotitekoinen ruoka kuitenkin huomattavasti maistuvampaa, terveellisempää ja ravitsevampaa, kuin valmisruoat. Tosin tuo nyt riippuu mitä ja miten kokkaa, mutta pääsääntöisesti näin voisi olettaa.

Se täytyy kyllä myöntää, että olen aina kuvitellut tuollaisen "keitän vedenkin pohjaan"-tapauksien olevan jotain üder legendoja, mutta ilmeisesti näin ei ole. On oikeasti ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä perusruokaa.
Aika käsittämätöntä.


Epäonnistumisia osa1  3

Kun tein ensimmäistä kertaa vispipuuroa, siitä tuli taivallisen hyvää. Olen tehnyt sitä varmasti kymmenen kertaa tuon ensimmäisen kerran jälkeen ja olen joka kerta onnistunut lopputuloksessa. Tänään inspiroiduin jälleen leikkimään kodinhengetärtä ja rupesin aamulla väsää vispipuuroa.

Laitoin veden kiehumaan, lisäsin sekaan pussillisen puolukoita. Sekoitin kiehuvan sörsselin sekaan mannaryynit, sekoittelin ja hämmensin, annoin olla, hämmensin lisää ja pistin koko paskan parvekkeelle viilentymään.

Kun keitos oli viilentynyt otin sen monitoimikoneeni käsittelyyn ja vatkasin siitä "kuohkean" Siitä ei tullut lasta eikä paskaa, mutta pistin koko purkin jääkaappiin odottamaan vetäytymistään. Kävin kaupungilla ja tulin kotia kieli poskella odottaen pääseväni ahmimaan herkullista vispipuuroa. Vaan mitä vielä, kuten kerrotaan moni kakku on päältä kaunis, aivan kuten minun puuroni. Se näytti päältä söpön kuohkealta, mutta kun otin sitä kauhallisen alta paljastui löysää ja pahaa puuroa. Heitin koko höskän roskiin vitutuksissani. Ihan epistä, olisin halunnut vispipuuroa:(


Slaagi metrossa  3

Hyppäsin Itäkeskuksessa metroon tarkoituksena päästä keskustan rautatieasemalle ja rupesin lukemaan Veetä. Yht´äkkiä kuulen kuulutuksen "tämä on metron pääteasema" Iski armoton paniikki, että meninkö mä nyt helvetti taas väärään metroon, koska olen oikeasti mestari hyppää ihan väärään suuntaan meneviin busseihin/metroihin/juniin. Mutta tällä kertaa selvisin vain säikähdyksellä, metron kuulutuspömpeli olikin vain seonnut. Vaikka yleensä se on minä, joka sekoilee.

Edellinen