Eilinen kohtaaminen.

  • Toni

Niin eiliseltä jäi blogivarastoon yksi aihe, nimittäin näin ja juttelin sattumalta yhden ihmisen kanssa. Minusta vähän nuorempi mieshenkilö on kyseessä joka oli saman lukukauden koulunkäyntiavustajana kuin minäkin. Varsin fiksun oloinen kaveri(eli toista kuin minä)ja muistan kuulleeni pian tuon lukukauden jälkeen jostain että olisi sitten ryhtynyt opiskelemaan opettajaksi. Ja nyt kun jututin häntä niin sainkin kuulla että hän on yhden ala-asteen miesopettajana =) Hieno homma, löysi alansa heti.

Jos ajattelisin itseäni opettajaksi niin ei.. ei riitä älli eikä kärsivällisyys. Olisin ollut itse jo kouluaikoina avustajaa vaille mut olenhan jo niin vanha et eihä meillä mitään sellasia ollut.. tietokoneetkin alko vasta tuleen kouluun kun olin yläasteella. Joo mulla oli noita tarkkaavaisuushäiriöitä lapsena ja muutenkin olin välillä niin muissa maailmoissa että jo lähtökohdiltaan opettajana olo olisi kyllä mulle jo hiukka liikaa. Liikunnanopettajaksi musta tosin voisi olla. Olen innostava persoonaltani ja siinä pääsisin sitten aika omille alueilleni. Tai sitten musta olisi siihen avustajan hommiin. Mutta ei, tuskin enää tuolle alalle palaan. Tosin sosiaaliala muuten yhä kyllä kiinnostaa.

Mutta kuten viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, myös miehistäkin näkökulmaa tarvittaisiin paljon enemmän kouluihin tukemaan aikuisiksi kasvamista. Pelkät opettajat eivät kuitenkaan ehdi kaikkea mahdollista aina huomioida, joten henkilökuntaa saisi todellakin olla hiukka enemmän, yleisiä avustajia sekä henkilökohtaisia avustajia jos tarvetta ilmenee. Nuorisoalakin olisi muuten aika hyvää hommaa. Tuntisi taatusti tekevän jotain hyvää ihan pelkällä läsnäolollaan nuorille jos niillä ei oo muuten paljoo kavereita tai aikuisia ihmisiä elämässään.

Kirjoitettaessa soi Def Leppard : Hysteria

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:54

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus