Elämän hallitsevia vaiheita.

  • Toni

Kaikilla meillä on erilaisia vaiheita & kiinnostuksen kohteita elämän varrella. Ajattelin kertoa itselleni tärkeitä jutskuja ja vaiheita tähän blogiin ! Kuulun myös niihin ihmisiin jotka kiinnostuessaan jostain tosissaan tutkivat aiheen useimmiten perinpohjin. Lieveilmiönä tästä omistautumisesta voi sitten koitua joskus ongelmia joko muiden asioiden kustannuksella tai sitten suoraan kiinnostuksen kohteista.

80-luku etenkin JALKAPALLO-suuri rakkauteni jo pienestä pitäen, rakastin yli kaiken pomputtelua ja kikkailua, nyttemmin rakkaus siirtynyt enemmän sinne urheiluvedonlyönnin puolelle.

80-90-luvun vaihde etenkin DARTS-aijai tätä on viskottu joskus tosi paljon, hyvin hallitseva juttu ollut ja vienyt paljon aikaa. Parhaimmillaan taisin olla juuri tossa 90-luvun alussa ennen kuin aloin kiinnostua punteista enemmän.

80-luku TIETOKONEPELIT-1986 sain commodore 64:sen kesällä synttärilahjaksi ja se oli menoa se.. ensin jalkapalloa kentällä sitten koneella, sitten taas kentälle ja koneella muuta urheilua, taas kentälle & sitten välillä muitakin pelejä..

90-luku PAINOHARJOITTELU-halusin muuttaa kehonrakennettani & hankkia itseluottamusta salilta. Tykästyin heti, miinuspuolena etten koskaan ole kysynyt mitään apuja asiantuntijoilta, mitä nyt lukenut lehdistä ja oppinut itse mikä ei välttämättä ole ollut järkevää jatkuvan kehityksen kannalta. Mutta enemmän harrastuspohjalta joskin elämäntapana tässä on menty vaikka välillä oli jo melkoinen into kehittyäkin mutta kun ei oo niin lahjoja tähän eikä enää oo jaksanut ottaa niin tosissaan tätä juttua. Tyytyväinen kuitenkin kehonmuutokseen mikä tulikin jo varsin pian kun aloitti.

90-luku ASTROLOGIA-jotenkin heti huomasin et tää on mun juttu. Osaan tehdä karttoja ja tälläkin itse oppineella kokemuksella osaan jo aika hyvin tulkita ihmistä nähdessään hänen syntymähetkeen perustuvan karttansa. Koska psykologia ja ihmisten käyttäytyminen on aina kiinnostanut minua, tämä on hyvä tapa yrittää ymmärtää itseään ja muita. Ihan höpöä tuskin tämä aihe on kokemusteni perusteella.

90-luku PORNO-"synkkä" salaisuuteni on että mulla oli 90-luvun loppua kohti mennessä jo melkoinen pornokokoelma ! =D Myös tämä aihe aiheutti lähes pakkomielteisen kiinnostumisen.. Muistan kun ammattikoulua vähän aikaan käyneeni silloin funtsittiin poikien kans vähän filmien lainausta ja kun normaalisti niillä oli ihan normaali lista "normaaleista" filmeistä niin mulla oli 2 listaa ja pornofilmilista se pitempi hallitsevampi ! =D Onneksi apuni alalle eivät olleet kovin isot.. muuten olisin hyvinkin voinut ajautua pornoalalle. Se olisi ollut minulle jotenkin nuorena sopiva ala. Ei rasittavia liikoja tunteita tai liikaa ajattelua. Mut eipä tarvi vanhempia pakoilla kun en tonne mennyt..

90-2000-luvun vaihde-KÄVELYLENKIT-kun alkoi tuo urheilun harrastaminen vähetä paitsi punttien merkeissä niin oli hyvä ottaa kävelyt mukaan harrastuksiin. Pääsyy niiden aloittamiseen oli kuitenkin puntinnosto ja dieetit joista olin lukenut bodaus-lehdistä. Halusin itsekin kokeilla niitä ja parhaimmillaan rasvaprosentti olikin juuri tossa 2000-luvun vaihteessa joku 5,jotain. Opin nauttimaan kävelystä myös muutenkin ja välillä myös koira ja yksi tyttö oli kivana vaihteluna kuvioissa. Kolmisen kertaa oon melko tosissaan ehtinyt dieetata. Nytkin voisi jouluna kertyneitä kiloja vähän karistella pois !

2000-luku URHEILUVEDONLYÖNTI-kyllä olin jo aiemminkin pelannut etenkin vakiota mutta paljon amatöörimaisemmin ja kuulun myös siihen ryhmään jotka pelasivat ulkomaille SSP:lle 90-luvun alussa kun uhkapelit eivät olleet vielä sallittuja Suomessa. Mieletön määrä työtä on mennyt tämän rakkaan asian parissa 2000-luvulla monesti myös tyttöjen kustannuksella. Hyi hyi Toni paranna tapasi ! =D

2000-luku SOSIAALIALAT-vasta 2000-luvulla olen alkanut löytämään ammatteja jotka ovat ehkä lähimpänä omaa soveltuvuuttani monien hapuilujen jälkeen. Nauttinut todella paljon sekä olla lasten että vanhusten parissa mitä vähää nyt olen ehtinyt olla koulunkäyntiavustajana tai lähihoitajan hommissa. On toki muitakin kiinnostavia aloja, mutta näistä en ennen 2000-lukua tiennyt edes pitäväni. Ihmisten auttaminen on lähellä sydäntäni, se ja heti saatu kiitos työstä tekevät noista aloista erittäin miellyttävän. Omasta mummostani joka oli minulle erittäin tärkeä henkilö pitkään oli minulle suuri apu ajatellen suhtautumistani vanhuksiin.

Kunniamaininnan saavat myös :

MAILAPELIT(Pingis, Tennis, Sulkapallo)-kaikkia näitä on joskus tullut tahkottua melko kiitettävästi. Nykypäivää eniten on tennis & eilispäivää eniten pingis joka 80-luvulla etenkin oli oikein rakas harrastus.

TUNTEIDEN TUKAHDUTTAMINEN-negatiivista taas että olen oppinut tälläisen taidon jo hyvin nuoresta pitäen. Nyt vanhemmiten on välillä vähän ihmeissään jos/kun tulee liikaa positiivisia kokemuksia kerralla =D Miten selvitä näistä kaikista hankalista tunnepitoisista kohtaamisista ? Ei tottuneena pystynkö jatkuviin pitempiaikaisiin tunnemaailman pyörityksiin ?

HEAVYMUSIIKKI-ah Kiss & Wasp niillä se lähti 80-luvun puolivälin paikkeilla ja yhä intohimo jatkuu..

HIIHTO-tykkäsin 80-luvulla etenkin hiihdellä paljon, hyvää liikuntaa, mielikuvitusta käytin paljon aina lenkeillä ajatellen kaikenlaista & sai nauttia maisemista, ah ne järvenjäällä hiihdot olivat mahtavia lapsuudessa/nuoruudessa <3 =)

Kirjoitettaessa soi Reverend Bizarre : Eternal Forest

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:08

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus