Ensilumi

  • Toni

Voidaan jo odottaa lunta tänne Keski-Suomeenkin viikonloppuna tai näin ainakin säätädit ja sedät ovat ennustaneet. Ja sepä ei kovin yllätys olisikaan kun lauantaina on tuo maaginen 20.päivä lokakuuta jonka olen huomioinut olevan täällä päin se satumainen päivämäärä jolloin sen aika yleensä on. Tekeekö talvi tai lumi tuloaan jälleen kerran lähes kellosepän tarkkuudella !? Sitäpä jäämme jännittelemään.

Muistan mainiosti mitä noin tasan vuosi sitten tein kun ensilumi saapui tänne Äänekoskelle. Olin menossa Swallow The Sunin konserttia katsomaan joka onkin sen verran synkeää musiikkia että tuulinen ja luminen keli teki vain oikeutta tälle konserttielämykselle.

Huomenna ajattelin hieman käydä haravoimassa syksyn lehtiä pois. Samalla saa raikasta ilmaa ja itse asiassa se on varsin hauskaa hommaa. Olen saanut hyvät kicsit haravoinnista kun tilasin aikoinaan Panteran "Far Beyond Driven" kasettina ja sitä sitten ekoja kertoja kuuntelin samalla haravoiden korvalappustereot päässä. Samoin on käynyt jonkun Stonen äänitteen kohdalla jolloin yhdistyi hieno musiikki ja kaunis luonto ai että ja eikun huomenna sitten haravoimaan ! =)

Jeppe Jääkarhu likes music.. =p
Jeppe Jääkarhu likes music.. =p

Kirjoitettaessa soi Anthrax : Sound of White Noise

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:39

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus