Hieno päivä Suomelle !

  • Toni

Nehän innostuivat ampumaan pirun tarkasti.. =) Livenä päätin seurata Henri Häkkistä kun kuulin että pääsi finaaliin asti ja vielä ykköspaikalta ! Kyllä olikin jännä kilpailu, Häkkinen ampui tasaisen varmasti ilman aivan huippusuorituksia tai rimanalituksia. Kylmähermoinen kaveri paitsi se viimeinen laukaus saattoi mennä jo hiukan jännityksen piikkiin.. jaetulta ykkössijalta vikaan laukaukseen ja tuloksena pronssi. Kuulostaa ehkä pieneltä pettymykseltä kisaa seuraamattomalle. Olisi se kiinalainen voinut jäädä ihan hyvin taaksekin. Mutta Intian Bindra oli alusta loppuun asti niin pelottavan hyvä ja kun vika laukaus oli vain yhden kymmenyksen parhaasta mahdollisesta tuloksesta niin voitto oli täysin ansaittu. Hieno mitali kuitenkin Häkkiselle, ei ollut kaukana kultakaan.. Muutes Henri Häkkisen oli rankattu sijalle 21. kertoimien mukaan ainakin Centebetillä ja voittokerroin(joka oli erittäin lähellä toteutua) oli peräti 81.00 !!!

Ville Lång teki myös suomalaisolympiahistoriaa etenemällä jo kolmannelle kierrokselle. Jaksoin sen pelin vielä seurata, etenkin kun Lång aloitti niin vanhasti pelaamalla hyvää sulkapalloa ! Sitten pikkuhiljaa oli aika mennä jo välillä nukkumaan. Vaikka tiesinkin että toinen ammuntafinaali olisi vielä reilun tunnin päästä jossa suomalainen mukana.

Mut kiva oli herätä ja lukea teksti tv:stä että Suomelle kultaa, jeee ! Satu Mäkelä-Nummela maisteli Suomelle harvinaista herkkua voittamalla vasta kolmannen naisten olympiakullan kautta aikojen ! Ja vieläpä olympiaennätyksellä. Harmi että missasin sen kisan koosteessakin, mut ihan loppuratkaisut on kyllä tullut jo nähtyä. By the way, kuka veikkasi Satu Mäkelä-Nummelaa ? Hänet oli Centrebetillä sijoitettu numerolle 14 kertoimien perusteella. Niin ja rahat sia takaisin peräti 41.00 kertaisena !!! Näin komeiden saavutusten jälkeen ei pienet pettymykset joillekin suomalaisille tunnu missään !

Huupöissä olin juu.. sori ihan pakko oli tehdä suomalaista romantiikkaa : sisu, tukki & Suomi ! =D =D =D
Huupöissä olin juu.. sori ihan pakko oli tehdä suomalaista romantiikkaa : sisu, tukki & Suomi ! =D =D =D

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:56

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus