Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on lenkki.

Perjantai on huutokauppapäivä !  1

Perjantaista on tullut aika yleinen huutokauppapäivä ainakin mulla täälläpäin. Tosin oli tuossa puolisen vuotta taukoa etten käynyt ollenkaan ennen toissaperjantaita. Automatka sinne on kuitenkin kun huutokauppa sijaitsee ihan Äänekosken rajoilla Hirvaskankaalla jossa lähellä on myös ABC-asema. Reilu puoli vuotta sitten uutuuden viehätyksenä tuli käytyä lähes joka toinen perjantai & parhaimmillaan lähes viikottain. Joskus lähden ihan kaverin iloksi mukaan matkaan. Toisinaan ostoaikeissa kun suurin osa tavarasta on ennakkoon aika katseltavissa netistä !

Huomenna aion olla erittäin aktiivinen ! Aamulla lenkille, kuten tänäänkin ja sitten voisi veivata päälle vielä rinnan, olkapäät & ojentajat-treenin ! =) Illalla istutaan sitten lepäämässä huutokaupassa ! :D


Terveysbuumia pukkaa ! =)  2

Joskus ihmisen sisin ajaa vaan toimimaan ilman sen kummempia suunnitelmia. Suunnitelmia tulee sitten tekemisen myötä. Nyt on näköjään mulla hyvä aika panostaa itseensä ja terveyteen ! Tulin juuri lenkiltä samalla tähyillen taivaalle näkyykö siellä mitään erikoista kun on tuo auringonpimennyskin..

Olen päässyt hyvään rytmiin hampaidenpesussa joululahjasähköhammasharjalla. 2 kertaa päivässä erittäin erittäin harvinaista kyllä tulee nyt pestyä ja tuo ajastin siinä on mulle mainio ettei tule jynssättyä liian kauaa kuten joskus ennen oli tapana. Siksikin se oli niin tylsää aina tuo hampipesu.. kun käsikin väsyy..

Nyt on vielä tulossa postissa D-vitamiinia joka on kuulemma erinomainen ravintolisä etenkin näin talvisin kun auringosta sitä saisi myös. Täällä Pohjolassa me emme vissiin saa ihan riittävästi tuota, joten lisänä se voisi tuoda lisää hyvinvointia. Samalla tulee toki muutamia muitakin mielenkiintoisia tuotteita ja mainostetaan vielä että tuolta Manninen Nutraceuticals Oy:lta tilasin joka vaikuttaakin erinomaiselta tilausvaihtoehtopaikalta ! =)