Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on maatalousmessut.

Maatalousmessut & paljon hierontaa ! =)  5

Kävin eilen itselleni varsin "eksoottisessa" tapahtumassa kun käytiin Kiuruvedellä maatalousmessuilla ! Ei etukäteen välttämättä se ihan kiihottavin ajatus itselleni, mutta päätin jo ennen matkaan lähtöä että tämä tulee olemaan rento opintomatka hieman tuntemattomaan.. yksi kamuni on maatalon poika alunperin niin pitihän sitä hänen kunniakseen lähteä mukaan katsastamaan että mitä tälläisissä tapahtumissa oikein tapahtuu ? =)

Noh ihan informoidakseni teitä arvoisat blogini satunnaiset lukijat, opin eilen että Kiuruvesi on Suomen toiseksi eniten maitoa tuottava paikka. Vain Kokkola on edellä ja sekin johtuu sen uusista kuntaliitoksista pienempiin pitäjiin. Kiuruvesi oli aika pieni paikka tietty pienen keskustan kera, mutta r-kioskin sieltäkin löysin kun aamulla lähdettiin jo 7 jälkeen liikenteeseen niin ei ennättänyt vilkkaan jalkapallolauantain vetoja vielä kotona tehdä ! =D

Oletin että lehmiäkin olisin messuilla nähnyt, mutta eipä niitä nyt tällä kertaa ainakaan ollut vaan näytteilleasettajat & isot maatalouskoneet veivät suurimman messuhuomion. Oli siellä toki hevonen kärryineen joka liikkui ympäri aluetta sekä lapsille suunnatut hepat ja ponit sitten vielä erikseen. Tämä nyt ei ollutkaan niitä ihan suurimpia lentokentän kokoisia maatalousmessuja mistä olen kuullut sillä näitä ei vielä monesti oltu tuolla järjestetty joten se ei ollut vielä nin äärimmilleen kasvanut tapahtuma vaikka näytteilleasettajia mielestäni aika paljon olikin ja joitain muitakin myyjiä tietty sapuskoiden osalta.

Noh jotain opinkin maatalousasioista vaikka aika lailla päähuomion veikin kaikkiin mahdollisiin arvontoihin osallistuminen, ilmaiskarkkien syönti sekä ilmaiskynien kerääminen joita sainkin matkaani peräti 9 kpl ! =D Näillä HK:n, jyväjemmarien & Savon voiman jne. kynillä pärjääkin taas vähän aikaa urheiluvedonlyönnin maailmassa.. :p Arvontotuloksia odottaen siis..

Niin olipa erikoinen lauantai muutenkin nimittäin hieronnan osalta.. pidän todella paljon hieronnasta ja on mulla 2 ihmistä joita silloin tällöin pyydän hieromaan tietty itsekin sitä antaen, mutta paljon enemmän ja useammin sitä saisi kyllä olla tarjolla kun en kerran hierojallakaan käy. Kuitenkin treenaan painoilla aikas säännöllisesti ja jumeja ja jäykkyyksiä välillä kyllä on ! Noh mutta lauantaina sain kokea jotain ennenkuulumatonta kun peräti kolmet eri kädet kävivät päivän mittaan hartioillani ja selässäni ah.. :) Maatalousmessuilla melkein heti ensimmäiseksi tuli törmättyä johonkin kylpyläpalveluja tarjoavaan esittelijään jolla oli ihmisiä piristävä ilmaishieroja mukanaan..

Sinne vaan etunenässä siis ! =D Minua ennen mummo sai varmaan vähän pidemmän hierontasession kun jonoja ei siinä vaiheessa vielä ollut, mutten ollut siitä katkera että vähän vähemmän sain hierontaa kun jonoa jo vähän ilmaantui.. sillä sainhan tätä herkkua vielä paljon jatkossa lisääkin ! =) Ihan hyvältä tuntui kun hartioita ja selkää tämä naishieroja vähän hieroskeli :) Sitten vähän myöhemmin oli toisessa pisteessä hierontalaitteita tarjolla kokeiltavaksi ja ostettavaksi. Samoilla palloilla pystyi koko kehon jalkapohjia myöten käymään läpi. Kokeilin vähän eri kohtia selästä sekä niskaa ja naisvirkailija puristi muutaman kerran itsekin hartioistani.. tästähän taitaa tulla kiva päivä ajattelin ! =D

Välillä tuli erikokoisia tappejakin eri kokoisiin reikiin laiteltua pienen kisailun muodossa yhdessä pisteessä jossa oli tälläinen kilpailu jossa otettiin aikaa ja paras sitten palkittiin.. Päivä meni mukavasti leppoisten savolaisten keskellä jopa niin leppoisasti että hartiathan siellä vähän paloivat kun ilmakin suosi :) Noh mutta tämä yksi kamuni on myös etevä hieroja joten vielä illan päätteeksi 3. tehokkain ja kokonaisvaltaisin hieronta oli sitten edessä ! =) Melko rentoutunut fiilis siis messujen jäljiltä :)

Niin ja ainiin ne Olympialaisetkin ovat nyt jotka kyllä kovasti kiinnostavat aina kun niitä vaan ehtii seuraamaan joten nyt on keskittyminen suunnattu sinne ja tsemppiä juuri nyt etenkin suomalaispurjehtijat jotka tänään aloittavat & suomalaisnaispyöräilijälle joka onkin jo paraikaa on kilpailemassa hyvissä asemissa.. ! =)