Peräytyvä Merkurius Neitsyessä !

  • Toni

Katsoin tänään Astro Tv:tä kuten aina kun mahdollista & aiheena oli tämä kommunikoinnin & älyn planeetta Merkurius. Ilmeni että se pakittaa tällä hetkellä Neitsyen merkissä. Tällöin voi tietoliikenteessä ilmetä ongelmia & kun mennään vielä hitusen enemmän yksilötasolle on tyypillistä että ihmisillä on taipumusta nyt siivoamiseen kun neitsyen merkki on kerran kyseessä.

Kuinkas ollakaan, meinasin eilen kirjoittaa blogin kunhan palaan kaupungilta mutta unohdin sitten. Aiheena olisi juuri nimenomaan ollut kämpän siivous jota aamupäivällä olin puuhaillut samalla kuumeisesti jalkapallon kaikkien aikojen karsinta-tilastojani etsiessäni.. =D (Maininta : Ei ollut tarpeeksi apua niistä kun oli niin pirun vaikea kierros) Syy siivous-blogin kirjoittamiseen ainakin omalla kohdallani on joko silloin kun on oikein tyytyväinen siivouksen lopputulokseen tai ettei ollut siivonnut noin hyvin aikoihin tai yleensäkään maininnan arvoisesti viime aikoina. Joten merkittävä asiahan tuo nyt oli kun piti.. nimenomaan alunperin piti siitä blogikin kirjoittaa.. :p

Ohjelmassa ilmeni että sekä itse astrologilla & soittajilla oli myös ollut juuri aika jolloin siivoaminen oli ollut ajankohtaista. Mitenkäs Sinulla ?
Otin sitten itsekin selvää & sain selville että peräytyminen kestää aina syyskuun 13. päivään asti ! Joten ei muuta kuin kaikki joukolla ammattisiivoajienkin lisäksi laittamaan paikat kuntoon ja järjestykseen ! =)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:40

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus