Perjantai oli hieno vetopäivä ! =)

  • Toni

Pyöritin lähinnä 4 hyvää kohdetta ja kaikki osuivat ! =) Muutaman vuoden olen jo seurannut Ranskan toiseksi ylintä sarjaa kierros kierrokselta ja se aika ei ole mennyt hukkaan.. sillä 3 pelivalintaa oli juuri sieltä ja yksi kotoisesta futiksesta, Kakkosesta.

Juu se Suomen kohde oli ottelu Norrvalla-Virkiä. Norrvalla on ollut yllättävän huono tällä kaudella verrattuna viime kauteen, mutta osasyyllisenä ovat olleet pahat loukkaantumisongelmat. Nyt ne alkavat pikkuhiljaa helpottamaan & vastustaja on vielä huonompi Virkiä jonka Norrvalla voitti jo vieraissa alkukaudesta peräti 5-1 ! Virkiä palasi muutaman vuoden tauon jälkeen kakkoseen täksi kaudeksi. Edellisellä visiitillään se ei tainnut voittaa ottelun ottelua koko kautena ! =D Siihen nähden se on parantunut, mutta kauden ennakossa ja sarjataulukossa se onkin viimeisenä kuten kuuluukin olla. Siihen nähden Norrvallan 1.95 kotikerroin oli vallan hyvä ja todennäköinen. Tärkeä peli Norrvallan säilymistoiveita ajatellen ! Yllättävän tiukille meni, mutta voitto silti 4-3 !

Dijon-Nimes peli oli erittäin hyvä kohde myös ! Dijon oli aloittanut vähän alakanttiin kauden, 3:sta eka pelistä ei vielä yhtään voittoa, mutta se oli kohdannut melko kovia joukkueita siihen mennessä kuten Caen vieraissa. Dijon oli viime kautena todella hyvä kotijoukkue voittamalla 13 kotipeliään. Nimes taas on perinteisesti huono vierasjoukkue, joten Dijonilla oli paikka ottaa kauden avausvoitto. Kerroinkin oli suht hyvä huonon alkukauden takia, 1.80.

Sitten peli Ajaccio-Strasbourg. 14:sta viimeisestä keskinäisestä kohtaamisesta peräti 10 oli päättynyt tasan ! =D Tämä taika huomioonottaen sekä se että kumpikin aloittanut huonosti kauden, ei taatusti kumpikaan halunnut hävitä tätä peliä..

21-08-09 Ligue 2 Ajaccio 2 - 2 Strasbourg
05-04-09 Ligue 2 Strasbourg3 - 1 Ajaccio
27-10-08 Ligue 2 Ajaccio 1 - 1 Strasbourg
09-03-07 Ligue 2 Strasbourg0 - 0 Ajaccio
29-09-06 Ligue 2 Ajaccio 2 - 2 Strasbourg
11-02-06 Ligue 1 Strasbourg2 - 2 Ajaccio
21-09-05 Ligue 1 Ajaccio 0 - 0 Strasbourg
05-03-05 Ligue 1 Strasbourg1 - 0 Ajaccio
16-10-04 Ligue 1 Ajaccio 2 - 2 Strasbourg
14-02-04 Ligue 1 Ajaccio 0 - 0 Strasbourg
13-09-03 Ligue 1 Strasbourg3 - 2 Ajaccio
24-05-03 Ligue 1 Ajaccio 0 - 0 Strasbourg
03-08-02 Ligue 1 Strasbourg1 - 1 Ajaccio
15-03-02 Ligue 2 Strasbourg0 - 0 Ajaccio
27-10-01 Ligue 2 Ajaccio 2 - 1 Strasbourg

Sitten oli vielä 3 kierroksen jälkeen sarjan kärkiottelu Chateauroux-Caen jotka molemmat olivat voittaneet kauden 3 ensimmäistä peliään. Jo siihenkin nojaten tasapeli taatusti sopi molemmille, myös keskinäisten kohtaamisten historia oli varsin tasainen & vielä kun otti huomioon että Chateauroux on perinteisesti kova kotijoukkue joka ei montaa peliä kaudessa kotonaan häviä, mutta sitä vastoin pelaa keskimäärin tosi usein kotonaan tasan, tilastot sen kertovat, 8 kotitasuria per kausi on sille aika normaalia.. joten hyvä ristihaku tämäkin.. joskus sattuu vaan osumaan täydellisesti kuten viime perjantaina ! =)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus