Punainen sotkupäivä !

  • Toni

Aika jälleen tämän päivän höpötysten ! =D Tänään nyt ei mitään kovin ihmeellistä tapahtunut, mutta yllätyin tänään päätteen edessä ollessani kun nojasin kättä kasvoihin että käsi on aivan punainen ! No voi hemmetti sentään, sehän nenä pulputtaa vallan mahdottomasti kehon eliksiiriä pois. Tuuria oli ettei mennyt koneelle tai muuten sotkenut paikkoja. Epäilen että epäsäännöllisellä Uuden Vuoden vietolla on osuutta asiaan.. No tulipahan selväksi että hemoglobiini on yhä hyvässä kondiksessa. Harmi vain etten voinut luovuttaa verta samalla hyödylliseen jatkokäyttöön. Tästä tulikin idea että pitäis joskus kyllä käydä luovuttamassa.

Onneksi on ollut vaihteeksi rauhallisemmat ajat vedonlyönnissä, etenkin jalkapallossa. Ei ole siihen tarvinut niin paljoa keskittyä & on ollut aikaa ajatella enemmän hieman tärkeämpiä asioita kuten ihmissuhteita. Tänään ois ollut mahdollisuus taas salibandyyn, mutten uskaltanut vielä riskeerata. Yksi päivä treenasin kyllä hieman pohkeita & ihan hyvin tuntui kestävän, kovavauhtinen kävelylenkkikään ei mikään ongelma. Mutta silti ajattelin vielä säästellä.

Pc oppaan lehtiset sekä cd-levyohjelmat sain tänään koottua järjestykseen kansioihin, joten nyt aina kun aikaa riittää niin aion opetella itselleni hyödyllisiä juttuja. Onhan noita lehtisiä jo aika paljon keräytynyt, mutta nyt ne on ainakin siististi nipussa. Niin päivän toinen sotku oli kun söin punajuurisalaattia valkoinen paita päällä. Paita ei valitettavasti ole enää 100 % valkoinen =D

I want to eat u..
I want to eat u..

Kirjoitettaessa soi Pestilence : Spheres

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:35

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus