Seksistä & elämisestä.

  • Toni

Ois ihan kiva olla seksissäkin pro. Sitä vähän useammin harrastettaessa tulisi varmaan hieman vähemmän tänne kirjoitettuakin. Kutsuvat sitä elämäksi vielä kaiken lisäksi kun on yksi vakituinen kumppani/seksikumppani. No sinänsä aiheesta tiedän jo jotakin, olihan tuo aihe nuorena melkoinen pakkomielle. Tosin nuorena oli vielä liikaa esteitä, velvotteita ja häiritseviä tekijöitä jotka haittasivat turhan paljon sen harrastamista. Tähän ikään mennessä on kuitenkin jo aika monen kanssa tullut pukille päästyä, muttei niitä ole vielä niin paljoa etten kunnon pohdintojen jälkeen jokaista jotenkin muistaisi. Jotain hieman erikoistakin on tullut myös kokeiltua, muttei nyt mitään kovin extremeä.

Kun joskus mielenterveys meinaa järkkyä muutamaksi päiväksi jo hetken hurmasta, niin mitenköhän se kestäisi kun joku yhtäkkiä alkaisi asumaan kanssasi !? Meinaan mä olen tottunut hyvin itsenäiseen elämään. Se olisi iso muutos ainakin mun elämässäni. Kyse olisi varmaan silloin siitä niin kutsutusta "pelottavasta" elämästä.

No mutta en minä tässä ketään yritä saada luokseni asumaan, se vaatisi ensin seurustelua jne. Kunhan kirjoitin ajatuksiani. Itse tähän mennessä olen omaksunut elämäntyylin jossa koti on lepopaikka/työmaa josta sitten aina lähdetään seikkailemaan kun sen aika on. Joskus myös kutsutaan kylään. Niin kutsuttua seurustelua olen mielestäni harrastanut vain yhden kerran. Monenlaisia muita tarinoita on sentään jo takataskuun kertynyt ja toivottavasti on vielä tulossakin ! Eli alkutaipaleella tässä kuitenkin vielä näin nuorena ollaan sekä elämisessä että seksin harrastamisessa.

Kivaa ja hauskaahan näiden pitäisi olla =) Eikös siinä ole jo elämäntarkoitusta kerrakseen !?

K-18 pakollinen pornokuva. Älä ota sitä vakavasti ! =)
K-18 pakollinen pornokuva. Älä ota sitä vakavasti ! =)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:36

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus