On jännää nykyään huomata kuinka osaa arvostaa niitä hetkiä kun saa olla toisen kanssa ja kuinka vähän antaa silloin ympäristön olla häiriötekijänä.
Itse pidin ennen kaukosuhteita ehdottoman huonoina juttuina, mutta nyt kun sitä on hetken joutunut kokemaan se ei enään olekkaan niin kamalaa kun sen on ottanut enemmän kouluttavana asiana ja itsehillintää kehittävänä. Tosin en olisi siihen lätenyt jollen olisi katsonut että sillä olisi myös selkeä päämäärä päästä tilanteeseen olla ”jatkuvasti” yhdessä.
Toki ihmisen perus halu ei erossa olo hetkinäkään mihinkään ole kadonut ja välillä ajatukset ovat olleet myös muun laisissa tyydytys muodoissa kuin mitä itse pystyy tuottamaan, mutta siihen vain on sitten ollut itsensä hillitsemisen kanssa tekemistä että ei lähde riekkumaan minnekkään. Tuo tietyssä mielessä ei nyt ehkä ole parhaalla mahdollisella tavalla ilmaistu mutta sunta kuitenkin oikea =).
Vaihtelevaa ahdistusta kokien mutta silti onnellinen.
