Aina kun luulen, että ymmärrän ihmistä, tämä ihminen vetää hihasta jonkun ässän ja olen taas ihan kujalla notta mitä helvettiä. Tämä ei päde oikeasti vanhoihin kavereihin. Tyypit jotka olen tuntenut yli 10 vuoden takaa, käytännössä järjestäen 80-luvulta saakka eivät näin tee, mutta useimmat 2000-luvulla tapaamani ihmiset toimivat…arvaamattomasti joissain tilanteissa eikä tämä ole yleensä sitä ”ihanan spontaania” toimintaa.
Sinällään tämä on minulle ihan se ja sama niin kauan kuin minua ei vedetä mihinkään idioottimaisuuksiin mukaan tahtomattani, mutta olen kiinnostunut ilmiöstä ja sen taustoista. Pääsääntöisesti nämä kikkavitoset onneksi koskettavat vain toteuttavaa ihmistä noin niin kuin leviävän maineen ja seurauksien kärsimisen osalta.
Tästä huolimatta, koska mielestäni omista pidetään huolta ja osana tätä periaatetta kun joku on tekemässä jotain tähtitieteellisen tyhmää mielestäni palautteen antaminen kuuluu asiaan jo ennen kuin se typeryys pääsee täyteen vauhtiin. Kai se on sitä, kun on itse pentuna kasvanut ympäristössä jossa ääliömäisyyksistä sai ”sakkoa” ihan koko rahan edestä eikä äidin pikku Mari-Oskarin perseilyä katsottu vain läpi sormien. Tiedän tämän ihan kokemuksesta, itse kun en ollut se kaikkein kiltein ja hyväkäytöksisin kakara. Kaikki eivät kuitenkaan selvästikään tällaista kritiikkiä hyväksy omaa toimintaansa kohtaan. Nyt siis tarkoitan sellaista typeryyttä mitä ei voida selittää kännillä tmv. arvostelukyvyn alenemisella. Kevyt kännisekoilu on vielä ihan hyväksytyn rajoissa, ei tässä kuitenkaan luuta perseessä olla liikkeellä.
Stereotyyppinen tilanne, oikeastaan poikkeuksetta tilanne jossa tulee sanainen arkku avattua on sellainen, jossa homman pidemmälle vieminen tuottaa varmasti tai ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä sivutuotteena tekijälleen ja mahdollisesti muille massiivisen paskavyöryn niskaosastolle. Lähes poikkeuksetta kyse on myös tilanteesta jossa jokainen paikalla olija tämän ymmärtää, tekijä ei nyt vain välitä. Aivan sama jos ollaan paikassa josta voi vain kävellä ulos ja jättää asiaan akuutisti sidoksissa olevat ihmiset setvimään juttujaan keskenään. Ei ihan sama jos ollaan paikassa josta ei pääse pois tuosta noin vaan…kuten vaikka mökillä, risteilyllä, ulkomailla tmv.
Pitkän pohjustuksen jälkeen päästään asiaan jota en ymmärrä: Kun asiasta on sanottu, yleensä järki ei voita. Sitä ikään kuin uhmallaan mennään ja tehdään juuri niin kuin ei pitäisi. Taas, ihan ok loppupeleissä jos todennäköisyyksiä vastaan paska ei osu tuulettimeen, mitä kyllä onneksi sitäkin käy mutta suhteellisen harvoin. ”Älä hiero naamaasi lasimurskaan, se sattuu.” ”No siis minähän olen niin kova jätkä että tasan tarkkaan hieron naamaani lasimurskaan.” Sitten soitellaan lanssia. Välillä näitä tulee jopa selkeinä kostotoimenpiteinä koska Viivi-Ilmaria on joku julkea paskiainen kehdannut huomauttaa itsensä toteuttamisen vaaroista. Ihan niin kuin se sitä huomauttajaa koskettaisi jos V-I saa nenään kustuaan jonkun toisen muroihin kun ei pystynyt hallitsemaan itseään tai ei vain ego kestänyt lommoa jonka kritiikki tuotti.
Mutta niin, miksi näin tehdään vielä aikuisinakin? En käsitä. Mikä pointti tässä on? Miksi tehdään juuri se asia josta todennäköisesti äärettömän lyhytikäisestä ilosta seuraa itkua ja melkein varmasti koko porukan ilta on uudelleenjärjestelyiden edessä? Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.