Minua on askarruttanut jo pidemmän aikaa se kuinka täysin tuntemattomat ihmiset tuovat sielujensa saloja esiin kelle tahansa joka niitä on valmis kuulemaan. Tuntuu vielä että tavalla tai välineellä ei ole paljonkaan väliä. Tai siis onhan sillä, mitä enemmän yleisöä sen parempi. Tai siltä se ainakin näyttää.
En nyt tarkoita niitä jotka hihkuvat onnesta, syystä miestä lie kukin sitä nyt tekee, vaan niitä jotka valittavat aina jostain. Haetaanko tällä jotain oikeutusta omalle tuskalle myötätunnon kautta vai ihan perinteisiä säälipisteitä? Ei voi tietää… Omituista se silti on.