…ylpeys… Mikä siinä on että jos ihmiselle pistetään eteen valinta jossa se voi helpottaa elämäänsä merkittävästi nöyrtymällä hiukan niin eihän se helposti niin tee? Tai no, osa tekee, osa ei.
Rupesin näin yön hiljaisina tunteina miettimään asioita…mikä tunnetusti on virhe…mutta kuitenkin. Lyhyestä virsi kaunis, olen aikojen saatossa oppinut siihen että niin kauan kun itse selviää mitään almuja ei oteta vastaan, piste. Kaverilta rahan lainaaminenkin on jo iso asia ja kalvaa miehen sielua rotan lailla. ”Loogisesti” minua ei toki häiritse jos joku on velkaa minulle enkä tuomitse muita, niitäkään jotka elävät suunnilleen vastakkaisella periaatteella kunhan vain yrittävät elättää itsensä, onnistuivat siinä tai eivät.
Sekavaa esipuhetta edeltävä ajatus oli siis se että mietin mitä tilaisuuksia olen menettänyt ja millaisia saatan teoriassa menettää tämän linjaukseni takia. Todennäköiseen listaan tuli paljon kaikenlaista enkä nyt jaksa alkaa luettelemaan asioita. Sain itsekseni naureskella sillekin kuinka naurettavan helppoa olisi saada esimerkiksi n. 3000€/kk bruttona menemällä nyt kouluun ja valmistumalla raha-ammattiin pari vuotta laman jälkeen ja yksinkertaisesti menemällä siinä vaiheessa töihin kun paikkoja on paljon jaossa. Tällä pääsisi kaikista nöyrtymisjutuista heittämällä eroon. Kuitenkin satun tykkäämään nykyisestä työstäni ja käyn muutenkin töissä lähinnä tienaamassa sen mitä tarvitsen. Elämäni tavoitteet ja kunnianhimot kun eivät liity töihin mitenkään vaikka rehellisiä tavoitteita ovatkin.
Jos uskoo kohtaloon niin ilmeisesti omaksi ristikseni on luovan sielun lisäksi siunaantunut jäätyminen duunariksi puhtaasti ammatillisen välinpitämättömyyden takia. Tämän myötä on varmaan aika turha odottaa että joku perijätär palkkaa minut makoilemaan takan edustalla olevalle jääkarhun taljalle juottamaan hänelle shampanjaa ja syöttämään kermavaahdolla kuorrutettuja mansikoita. 😀
Menetys ei toki ole iso ainakaan minun mielessäni. Kyynisenä ajattelen että ihmiset jotka tienaavat paljon ja haluavat syytää rahojaan muille tekevät niin saavuttaakseen jotain. Toki kyseessä voi olla aito jalomielisyys, ei siinä, mutta sen todennäköisyys ei ole kovin suuri. Minulla olisi vaikeuksia niellä lahjoitusta siinäkin tilanteessa että lahjoittaja on sukua tai oma kumppani. En halua koskaan joutua tilanteeseen jossa jotain vanhaa oma-aloitteista avustusta käytetään vipuvartena minua vastaan. Pitäisi olla jo aika varma ettei niin käy jotta suostuisin lähtemään edes halvalle ulkomaan reissulle jonkun muun kustantamana.
Pitäisi kai alkaa ottamaan itseään vähemmän vakavasti ja rentoutua hiukan ettei mene myös ne aidosti hyvää tarkoittavat tarjoukset ohi.