On aurinkoinen ja tyyni maanantaipäivä. Kaipaan vilkkaan kaupunkielämän vastapainoksi luonnonrauhaa ja merimaisemaa. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti ulkoilumahdollisuuksia, mutta tänään suuntaan läntiseen kantakaupunkiin, Töölön ja Meilahden suuntaan.
Kädessäni on kaupungin sisällä rajattoman liikkumisen mahdollistava HSL:n vuorokausilippu ja vilauttamalla sitä kulkuneuvojen kortinlukijalaitteille voin halutessani matkustaa määränpäähäni ja sieltä takaisin useammankin mutkan kautta.
Suuntanani on tänään kaunis ja vehreä museo- ja ulkoilusaari, Seurasaari. Se on yksi Helsingin tunnetuimmista retkikohteista sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Seurasaaren nimestäkin voi päätellä, että se on kaikille avoin kansanpuisto ja sisäänpääsymaksua saarelle ei ole.
Reittioppaan mukaan kätevin reitti on bussilla numero 24, joka lähtee Kolmikulmasta ja ajaa parinkymmenen minuutin matkan lähes Seurasaaren portille asti.
Edellinen bussi 24 on juuri mennyt ja seuraava tulee noin 20 minuutin kuluttua. Kävelen seuraavalle pysäkille, Erottajalle. Pysäkillä katselen odotellessani Mannerheimintien vilinää ja ohikulkijoita.
Sieltä se sinivalkoinen kulkuneuvo kurvaa Erottajalle. Astun sisään lähes tyhjään bussiin ja vilautan vihreää vuorokausilippuani kortinlukijalle. Se ajaa hetken Mannerheimintietä pitkin ja kääntyy Kamppiin ja jatkaa Töölöön.
Jokaisen pysähdyksen aikana ajaneuvon moottorit hiljenevät. Epäilyttävästi vaikuttaa, että bussin moottori sammuisi. Kyseessä on kuitenkin vain vähäpäästöisempi hybridibussi. Joukkoliikenteen kannattamisen lisäksi matkustan nyt myös bussilla, joka on tavallista bussia vihreämpi vaihtoehto. Loistavaa!
Edessä näkyy jo meri. Ihastelen bussin ikkunoiden läpi upeita, kallioisia rantoja. Bongaan myös minigolf-ratoja sekä hopeana hohtava Sibelius-monumentin. Päätän tulla tänne vielä Seurasaaren jälkeen takaisin, joko bussilla tai rantoja pitkin kävellen.
Joku jää pois Hautausmaan vieressä sijaitsevalla Krematorion pysäkillä ja teen hetken mielijohteesta samoin. En tosin Krematorion takia, vaan Hietaniemen uimaranta eli Hietsu näyttää liian kutsuvalta. Muita uimareita ei ole montaa, mutta minä haluan uimaan!
Hietsussa voi viettää vaikka koko päivän uiden, rantalentopalloa pelaten tai kirjaa lueskellen, mutta matkan on jatkuttava. Suuntaan takaisin samalle Krematorion pysäkille ja jatkan matkantekoa juuri pysäkille saapuvalla bussilla numero 24.
Muutaman minuutin kuluttua bussi kaartaa päätepysäkille, Seurasaaren pysäkille. Tästä matka jatkuu kävellen. Astelen valkoista siltaa pitkin saarelle.
Kiertelen Seurasaarta ristiin rastiin. Alueella toimii museoviraston ylläpitämä ulkomuseo, jonne on kerätty kymmenittäin Suomen maakunnille entisaikaan tyypillisiä rakennuksia. Rakennukset ovat peräisin 1600-luvun lopulta 1900-luvulle. Seurasaaressa ulkoilevat pääsevät ihastelemaan vanhoja rakennuksia ulkoapäin ilmaiseksi, mutta tarkemmin historiasta kiinnostuneille ulkoilmamuseon pieni pääsymaksu mahdollistaa museorakennusten tarkemman tutkimisen.
Välillä pysähdyn kallioille vain katselemaan merta ja nauttimaan olostani. Lokkeja ja valkoposkihanhia näkyy kaikkialla. Pitää olla hieman tarkkana niiden kanssa, koska niillä näyttää olevan poikasia. En halua joutua valkoposkihanhen hyökkäyksen kohteeksi. Oraviakin täällä on yleensä paljon, mutta nyt en näe yhtäkään.
Syön evääni kallion päällä ja jälkiruoaksi päätän hakea paluumatkalla sillan kupeessa sijaitsevasta jäätelökioskista jäätelön. Pysäkille näyttäisi juuri saapuvan sama bussi, jolla tänne tulinkin.
Ennen keskustaan palaamista haluan vielä pysähtyä ihastelemaan Eila Hiltusen tekemää, teräksistä Sibelius-monumenttia. Jään pois Rajasaarentien pysäkillä.
Monumentin lähistöllä on yksi Helsingin kotoisimmista ja persoonallisimmista kahviloista, Regatta. Se on aivan meren äärellä sijaitseva punainen puumökki, josta saa tuoretta pullaa ja kahvia.
Juon kahvin ja syön palan mustikkapiirakkaa kermavaahdolla. Huomaan, että Regatassa vuokrataan myös soutuveneitä ja kajakkeja. Mikäs olisikaan parempi päätös tällaiselle ulkoilupäivälle kuin pieni melontaretki?
