Piristävää musaa. Iloinen ilme. Paljon tekemistä, pelkkää unohtamista varten. Mut kurkkua kuristaa niin maan perkeleesti.
Sekunti on ikuisuus. Olisipa se ollut niin helppoa mulle, kuin se oli sulle. Kuin kulkisi jatkuvaa ylämäkeä vastatuulen puhalteassa, rankkasateen piiskatessa kasvoja. Sadepisaroita ei erota kyynelistä.
Ylämäki ei lopu millään, vaikka saatan välillä nähdä valonpilkahduksen sen päässä. En voi levätä. En halua jäädä paikalleni miettimään. Menneisyys pakottaa liikkumaan. Se tulee perässä, yrittäen saada ajatuksen päästä kiinni ja muistuttaa.
Pakoilen sitä niin kauan kun väsyn ja se saa musta otteen. Ehkä ehdin ennen sitä ja jätän sen taakseni. Ja unohdan sen.
