Musiikki sisälläni

  • Terhi Majasalmi

Nuorena olin kympin tyttö. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,9. Vain ne aineet, joissa tiesin, etten voinut millään päästä kymppiin olivat ysejä, kuvaamataito ja musiikki. Tämä oli yksi tapa yrittää miellyttää muita. En opiskellut oppiakseni vaan saadakseen muut ihmiset muuttamaan omaa käytöstään. Ajattelin, että jos olisin vain kiltti enkä aiheuttaisi harmeja, esimerkiksi minulle läheinen ihminen lopettaisi alkoholin nauttimisen. No ei lopettanut.

Vuonna 1998 pääsin kauppakorkeakouluun. Aloimme seurustella tulevan mieheni kanssa. Hänen äitinsä sairasti syöpää ja hän kuoli vuoden päästä syksyllä 1999. Jo siinä, että äiti kuoli, oli tarpeeksi kestettävää miehelleni, mutta myös sairaus oli ajanut hänen perheensä talouden kaaokseen. Kesti monta vuotta ennen kuin suru ja taloudellinen tilanne helpottivat. Suhteen alku ei ainakaan poistanut minulta halua olla kiltti tyttö. Ajattelin, etten tee tilannetta ainakaan pahemmaksi ja pidin ajatukseni ja pelkoni ominani ja yritin vain selvitä niiden kanssa.

Vuodet vierivät ja menimme naimisiin ja lapsia on nyt kaksi. Ensimmäisen lapsen kanssa ollessani äitiyslomalla tajusin, että silloinen bisneksemme ei tule kantamaan ikuisuuteen ja oli keksittävä jotain uutta. Lisäksi halusin kipeästi oman juttuni. Halusin päästä varjosta valoon. Aloin pitämään marraskuussa 2009 naisvarallisuusvalmennuksia muiden töiden ohella. Valmennusbisneksessä ei ole ollut hurraamista ja uskoisin sen johtuvan vain omasta kiltteydestäni. En ole uskaltanut olla jotain mieltä ja sanoa sitä myös ääneen.

Viime kesänä kirjoitin kirjaa sekä kuvasimme televisio-ohjelmaa. Nämä kaksi projektia tarkoittivat sitä, että oli pakko olla jotain mieltä asioista julkisesti ja se piti pystyä myös perustelemaan. Tulin kaapista ulos kertaheitolla. Mieli ei kuitenkaan pysynyt tulevan mukana ja sain ensimmäinen paniikkikohtauksen viime vuoden huhtikuussa. Ne tuntuvat tosi inhottavilta, kroppa käy ylikierroksilla, ei pysty nukkumaan ja on erilaisia pelkotiloja, verenpaine huitelee ties missä jne.. Koska hain ennen muiden ihmisten hyväksyntää, oli vaikea hypätä areenalle tietäen, että kaikki eivät ehkä tykkää tai ei voi vaikuttaa kaikkien ihmisten mielipiteisiin.

Hain apua kirjallisuudesta ja meditoimisesta. Erityisesti kuunetelin Wayne W. Dyerin kirjallisuutta. Sieltä jäi mieleeni eräs lause: ”Don’t die with the music still in you.” Muurien murtaminen tuntui vaikealta, mutta tämä lause sai minut jatkamaan. Se, mikä sai minut jatkamaan, oli asian tärkeys. Se, mitä minulla on sanottavaa, on tärkeämpää kuin se, kuinka paljon minua pelotti sanoa se ääneen. Minä itse en tarvitse hyväksyntään vaan ihmisten tulisi ottaa kantaa omassa elämässään siihen asiaan, jota haluan edistää ja tukea.

Ja se on taloudellinen vapaus. Uskon, että ihminen voi olla vapaa kun hän on taloudellisesti vapaa. Silloin ihminen pystyy tekemään omassa elämässään päätöksiä ensisijaisesti johonkin muuhun kuin rahaan perustuen.

Rohkeuteni tai pelkoni voittaminen näkyy nyt konkreettisesti siinä, että ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä kanssani ja haluavat ajaa samaa asiaa kanssani eteenpäin. Maailma tuo eteeni mahdollisuuksia, jota en ennen edes tiennyt olevan olemassa. Ennen kaikkea tunnen olevani itse onnellisempi, koska minun ei enää tarvitse jännittää muiden reaktioita. Minä vain olen.

Rakkautta viikonloppuusi
Terhi

Lisää minusta ja ajatuksistani löydät Vauras Nainen -sivuiltani.

Seuraa minua Facebookissa tai Twitterissä

Kirjoitettaessa soi Laura Paussini, Primavera anticiapada

7 kommenttia

Kirsi Salo

6.9.2013 13:57

Ihana Terhi! Sä olet niin huippu, niin monella tapaa. On ihana, että saan tuntea sut. Ja on suorastaan loistavaa, että kaikki jotka niin haluavat voivat nyt lähteä parantamaan talouttaan sinun vanavedessä. Olen nähnyt Terhin valmentavan ihmisiä vaikka mistä ahdingoista ylös. Joten kaikki saavat tämän blogin kautta varmasti todella konkreettista hyötyä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

8.9.2013 09:17

Mieletön matka yhdessä ja erikseen tämä reilu vuosi, jonka olemme tunteneet. Ja matka sen kun jatkuu :) Kiitollinen mieli ja iso halaus!

Tuulahdus

14.10.2013 18:20

Mahtavaa että sattumalta törmäsin blogiisi, kirjoitat hyvin ja tärkeistä asioista.
Jotenkin kirjoituksistasi tulee "aitoja" säkeneitä, toisin kuin useista konsulteista :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

15.10.2013 10:46

Kiitos palautteestasi. Haluan olla enemmän ihminen ihmiselle kuin varallisuusvalmentaja ihmiselle. Mitä rehellisempi olen muille, eli näytän mitä appelsiinin sisällä on, sitä parempi minulla on itselläni olla. Silloin kun ihmiset näkivät vain kuoren, oli itsellä huomattavasti pahempi olo.

Kirjoittamalla haluan haastaa muita ajattelemaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, enkä siihen pyrikään. Ennen kaikkea haluan olla avoin, jotta muutkin voisivat olla. Upeaa vuoden jatkoa!

Kimmo Rasila

18.5.2014 07:28

"Uskon, että ihminen voi olla vapaa kun hän on taloudellisesti vapaa. Silloin ihminen pystyy tekemään omassa elämässään päätöksiä ensisijaisesti johonkin muuhun kuin rahaan perustuen."

Tuossa kyseisessä lauseessa kiteytyy se helmi, jonka olen luullut olevan minulle ikuisesti piilossa pysyttelevä asia, mutta jota kohden tässä hetkessä haluan ehdottomasti lähteä märätietoisesti askeltamaan. Todella iso kiitos kirjoituksistasi. Voi hyvin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

6.8.2014 13:06

Kiitos! Toivottavasti kesästäsi on jäänyt hyviä muistoja ja kyllähän niitä vielä ehtii tulla. Miten matkasi on sujunut kohti taloudellista vapautta?

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus