Vaihteeks taas tuli istuttua yksin pienessä hikisessä lähiö yksiössä kissan kanssa miestä kotiin odotellessa. Ja tietty meni saldo sopivasti kiinni kun ei ensimmäinen eikä viideskään kerta kun soitti äijälle menny vieläkään perille että nyt pikkuhiljaa himaan sieltä… Huoh, ja sieltähä se sitten vihdoinkin tuli ja olin niin raivoissa siitä että siellä se on taas naapurissa istunu koko päivän ja vetäny bissee sun muuta, epämäräset seitykset kysenalasessa kunnossa ja aina sitä samaa "siis,mitä,häh,kuka"meininkii. Ärsyttää niin helvetisti tää ainanen sama paska, tunntuu että oon ainoo tässä joka enää edes yrittää. Miten mun oli niin helppo luopuu tosta kaikesta ei tehny ees tiukkaa, mut silti toinen ei tunnu edes haluuvan yrittää vaikka kovasti väittää että kyllä han muttuu kunhan,kunhan… Mun korvissa ne enään on vaan turhia lupauksia. kyllä kait mustakin tulee enemmin tai myöhemmin se surullisen kuuluisa yh äiti niiku tuhansista muista samaa kokeneista. Henkisesti alkaa vaan oleen niin loppu tän ikuisen yksin taistelun kanssa, ku ei voi kenellekään puhua näistä asioista oikeesti kaunistelematta totuuksia, koska siitä seuraa tas lisää paskaa… Voi jumala auta…
Heh kostoks päätin laittaa tiskaa koko tiskivuoron… Laiha lohtu mutta kyllä siitä jotain pientä sadistists nautintoa irtoo kuiteski, kuka nyt tiskaamisesta tykkää…